10/25/2013
4/18/2013
Muutto!
Hei lukijani! Siirryin toiseen osoitteeseen, tänne:
http://www.lily.fi/palsta/tast-vinkkelist
Laittakaahan osoite ylös:) Kai tulette mukaani?
Nähdään siellä!
Terv. Mrs. K.
http://www.lily.fi/palsta/tast-vinkkelist
Laittakaahan osoite ylös:) Kai tulette mukaani?
Nähdään siellä!
Terv. Mrs. K.
4/15/2013
Lisää sisustusunelmia
Herätä keskellä Central Parkia...! Ihana makuuhuone. http://lamaisondannag.blogspot.fr/
Pidän kaikesta tässä kuvassa, tapetti, divaani, värit ja pino lehtiä. http://thezhush.blogspot.fi/
Viehättävä sohva ja lamppu, ja värit. http://www.finnishdesignshop.com/
Siinä sitä on sukugalleriaa;) http://www.fromscandinaviawithlove.com/
Ikea-inspistä
Nyt rakkaaseen aiheeseen taas, sisustukseen. Ikean Stockholm-sarjasta löytyy vaikka mitä ihanuuksia. Nämä ottaisin mielelläni:
Kuvat täältä: http://www.ikea.com
Mukavaa maanantaita!
4/13/2013
Nyt kiehahti!
Siis nämä koulua käyvät kullannuput... Milloin se muuttui tällaiseksi, mitä lehdissä on saanut lukea?
Tänään kuuntelin, kun 60-luvulla koulua käyneet juttelivat heidän kouluajastaan. Kuulosti niin viattomalta ja jotenkin oikealta. Toki varmaan epäkohtiakin oli, mutta niistä ei ollut puhetta. Siellä oli sovussa 1.- 3. luokkalaiset samassa luokassa pienessä kyläkoulussa, koulun jälkeen kerättiin polttopuita luokkaan. Kesälomalla tehtiin luokkaretki opettajan sukulaisen luo, jossa sitten yövyttiin. Ei tuhlattu kouluaikaa retkeilyyn...
Omasta ala-asteajasta en muista paljoa, paitsi sen ihanan pulpetin, jonne sai kaikki aarteet, sen penaalin:) Ja sen, että jotkut sai jälkkäriä, ja itselle oli tärkeää, että käyttäytyminen oli 10 ja huolellisuus samoin. Tuntui kurjalta, kun se joskus laski ysiin.(!) En muista, että ketään olisi juuri kiusattukaan. Sen muistan kyllä hyvin, että kukaan ei turhia opettajalle tiuskinut tai uhkaillut, eivätkä asiat menneet päälaelleen, että oppilaat olivat opettajien yläpuolella. Muistan, että koko ala-aste oli sellaista viatonta ja hyvää aikaa, jota toivoisin, että oma tyttäreni ja muut uudet koululaiset saisivat kokea.
Nyt koululaiset tietävät tarkkaan omat oikeutensa ja opettajat ovat pulassa. Miten se on voinut mennä tähän? Luulenpa, että kaiken takana on se kaikista tärkein asia, kotikasvatus. Siitähän kaikki lähtee ja sen pohjalle luodaan turvallisuudentunne ja luottamus, jotta nämä koululaiset tietävät oikean ja väärän ja sen, että heillä on turvallista olla koulussa ja kotona, ja että löytyy aikuinen, joka kuuntelee. Ja opetetaan käytöstapoja, kotona. Se ei ole koulun tehtävä. Sitten ne vanhemmat, jotka ovat sitä mieltä, että heidän lapselleen ei saa sanoa vastaan eikä näpäyttää mistään, tietysti lapsi ottaa tämän asenteen myös eikä ehkä epäile sitä myös näyttää. Siis kyllä kiehahtaa, kun ajattelee, millaisia vanhempia on ja sitten heidän tuotoksena näitä koululaisia tulee. Toki on aina poikkeuksia, takana voi olla hyvin erilaisia sosiaalisia ympäristöjä ja vaikeita elämäntilanteita, jotka tietenkin pistävät lapset koville. Siihen tarvitaan apua perheen ulkopuolelta ja ajoissa (ja on jo aivan eri aihe). Lapsi tarvitsisi edes yhden aikuisen, johon voisi poikkeuksetta luottaa, ja jolta saada tukea ja tunteen siitä, että on hyvä ja kelpaa.
Meidän tyttö aloittaa pian koulun ja toki sitä miettii, miten se tulee vaikuttamaan ja myös mitä vaikutuksia sieltä saa. Sen jo tietää, että koulunpihoilla kiroillaan ihan railakkaasti, jos se tarttuu, niin se on sitten meidän vanhempien tehtävä kitkeä se pois. Tietysti se jossain perheissä kuuluu ihan perussanastoonkin, sille ei kai mitään voi. Kiusaajat ja kiusatuksi tulevat, niitä en vielä mieti, kun ei sitä voi ennakoida tässä vaiheessa, turha murehtia. Mutta kyllä rukouksin saattelen sitten syksyllä oman tyttäreni koulutielle.
Todella hyvä, että tämän opettajan potkuista on noussut haloo, on sentään jotain oikeudentajua ihmisissä ja myös hyvä herätys kaikille, että missä oikein mennään? Auktoriteettia tarvitaan, se luo sitä turvaa koululaisille. Se mitä toivon omalle pikku koululaiselleni ja kaikille muille koulun aloittaville on tasapuolinen, kannustava, ystävällinen ja jämäkkäkin opettaja, jota voi arvostaa ja kuunnella ja joka ottaa jokaisen oppilaan vastaan sellaisena kuin hän on. Joka osaa luoda sen hyvän opettaja-oppilassuhteen ja osoittaa missä kaappi seisoo, silleen lempeästi. Siitä on hyvä alkaa.
Ps. En ole aiheesta muuta lukenut kuin sen mikä aiheutti opettajan potkut, mutta tuossa ajellessa kotiin syntyi näitä ajatuksia tästä aiheesta.
Tänään kuuntelin, kun 60-luvulla koulua käyneet juttelivat heidän kouluajastaan. Kuulosti niin viattomalta ja jotenkin oikealta. Toki varmaan epäkohtiakin oli, mutta niistä ei ollut puhetta. Siellä oli sovussa 1.- 3. luokkalaiset samassa luokassa pienessä kyläkoulussa, koulun jälkeen kerättiin polttopuita luokkaan. Kesälomalla tehtiin luokkaretki opettajan sukulaisen luo, jossa sitten yövyttiin. Ei tuhlattu kouluaikaa retkeilyyn...
Omasta ala-asteajasta en muista paljoa, paitsi sen ihanan pulpetin, jonne sai kaikki aarteet, sen penaalin:) Ja sen, että jotkut sai jälkkäriä, ja itselle oli tärkeää, että käyttäytyminen oli 10 ja huolellisuus samoin. Tuntui kurjalta, kun se joskus laski ysiin.(!) En muista, että ketään olisi juuri kiusattukaan. Sen muistan kyllä hyvin, että kukaan ei turhia opettajalle tiuskinut tai uhkaillut, eivätkä asiat menneet päälaelleen, että oppilaat olivat opettajien yläpuolella. Muistan, että koko ala-aste oli sellaista viatonta ja hyvää aikaa, jota toivoisin, että oma tyttäreni ja muut uudet koululaiset saisivat kokea.
Nyt koululaiset tietävät tarkkaan omat oikeutensa ja opettajat ovat pulassa. Miten se on voinut mennä tähän? Luulenpa, että kaiken takana on se kaikista tärkein asia, kotikasvatus. Siitähän kaikki lähtee ja sen pohjalle luodaan turvallisuudentunne ja luottamus, jotta nämä koululaiset tietävät oikean ja väärän ja sen, että heillä on turvallista olla koulussa ja kotona, ja että löytyy aikuinen, joka kuuntelee. Ja opetetaan käytöstapoja, kotona. Se ei ole koulun tehtävä. Sitten ne vanhemmat, jotka ovat sitä mieltä, että heidän lapselleen ei saa sanoa vastaan eikä näpäyttää mistään, tietysti lapsi ottaa tämän asenteen myös eikä ehkä epäile sitä myös näyttää. Siis kyllä kiehahtaa, kun ajattelee, millaisia vanhempia on ja sitten heidän tuotoksena näitä koululaisia tulee. Toki on aina poikkeuksia, takana voi olla hyvin erilaisia sosiaalisia ympäristöjä ja vaikeita elämäntilanteita, jotka tietenkin pistävät lapset koville. Siihen tarvitaan apua perheen ulkopuolelta ja ajoissa (ja on jo aivan eri aihe). Lapsi tarvitsisi edes yhden aikuisen, johon voisi poikkeuksetta luottaa, ja jolta saada tukea ja tunteen siitä, että on hyvä ja kelpaa.
Meidän tyttö aloittaa pian koulun ja toki sitä miettii, miten se tulee vaikuttamaan ja myös mitä vaikutuksia sieltä saa. Sen jo tietää, että koulunpihoilla kiroillaan ihan railakkaasti, jos se tarttuu, niin se on sitten meidän vanhempien tehtävä kitkeä se pois. Tietysti se jossain perheissä kuuluu ihan perussanastoonkin, sille ei kai mitään voi. Kiusaajat ja kiusatuksi tulevat, niitä en vielä mieti, kun ei sitä voi ennakoida tässä vaiheessa, turha murehtia. Mutta kyllä rukouksin saattelen sitten syksyllä oman tyttäreni koulutielle.
Todella hyvä, että tämän opettajan potkuista on noussut haloo, on sentään jotain oikeudentajua ihmisissä ja myös hyvä herätys kaikille, että missä oikein mennään? Auktoriteettia tarvitaan, se luo sitä turvaa koululaisille. Se mitä toivon omalle pikku koululaiselleni ja kaikille muille koulun aloittaville on tasapuolinen, kannustava, ystävällinen ja jämäkkäkin opettaja, jota voi arvostaa ja kuunnella ja joka ottaa jokaisen oppilaan vastaan sellaisena kuin hän on. Joka osaa luoda sen hyvän opettaja-oppilassuhteen ja osoittaa missä kaappi seisoo, silleen lempeästi. Siitä on hyvä alkaa.
Ps. En ole aiheesta muuta lukenut kuin sen mikä aiheutti opettajan potkut, mutta tuossa ajellessa kotiin syntyi näitä ajatuksia tästä aiheesta.
Kindness is always in fashion!
Viikonlopun jatkoja!
4/12/2013
Getaway
Täällä olen, yhdessä suosikkipaikoistani oman kodin lisäksi. Tänne on ihana tulla työviikon jälkeen, passattavaksi. Täällä on oma vinttihuone, jonne ei kuulu ääniä. Talvisin on kuin pumpuliin kääritty satumaa. Pikavisiitti tällä kertaa, huomenna kotiin. Mutta tällaisilla paikanvaihdoksilla on vain niin piristävä vaikutus, yksinkertaisesti.
Toinen tärkeä paikka on Tukholma. Sinne on päästävä ainakin joka toinen vuosi käymään. Se on kumma, kun aina riittää tutut paikat, on niin helppoa kun ei tarvi eksyillä ja lukea väärinpäin karttaa. Kyllä on mukavuudenhalu huipussaan,myönnetään. Joskushan ne parhaat paikat löytyy vahingossa. Tänään töissä aamukahvilla kaksi meistä tunnusti tämän Tukholman-pakkomielteen. Sinne vain on päästävä kuulemaan metron tutut kuulutukset, suurkaupungin hyörinän äänet, kahviloiden tuoksut. Aina sinne on saapunut laivalla aamutuimaan 7 aikaan, ja silloin just kaupunki heräilee. Lehtiä kärrätään kojuihin, aamusämpylöitä kahviloihin, kiireiset tyylikkäät miehet menossa töihin... itsellä ei siinä vaiheessa ole kiire mihinkään, kun kaupatkaan eivät ole vielä auki. Jo laivareissulla sinne pääsee siihen olotilaan, että kaikki arjen asiat ja päätökset saa odottaa - laivalla kun on vähän ei-kenenkään maalla, nautin siitä tunteesta, kuin pieni tauko elämästä, tavallaan.
Hassua, mutta kolmas tällainen must-kohde on... Turku! Monien rakastama ja yhtä monen vihaama. Ajasta kun asuin siellä ei ole mitään erityisiä muistoja, paitsi yksi hyvä kaveri, mutta en siellä viihtynyt ja ihmiset oli, no turkulaisia;). Nyt siellä on ihana käydä, tietenkin ystäväperheen luona, jokirannassa ja kaupoissa. Ja sitten kun junan tai auton ikkunasta alkaa laakeat pellot näkyä, tuntuu että täällä mun on paras olla, kotona pohjanmaalla.
Hauska kuriositeetti Tukholmasta, siellä Designtorgetissa myydään kuulemma levyä, joka on täynnä Tukholman ääniä, sen voisi seuraavalla kerralla hankkia;) Mutta purkitettua ilmaa en tarvi... no ehkä New Yorkin ilmaa, jota kyllä myös paikan päällä mielelläni haistelisin, toivottavasti joskus.
Vaikka on niin paljon paikkoja, joissa en ole koskaan käynyt, tulee niistä paikoista joissa on käynyt jotenkin tärkeitä ja mieluisia, joten on tullut sitten käytyä pariin kertaan muutamassa. Mutta nyt meillä on haaveissa aivan uusi kohde koko perheelle, ehkä, toivottavasti, ensi vuonna päästään.. Vielä siis löytyy vähän seikkailumieltä tästäkin "vanhasta sielusta";)
Lisäys: Tuli tässä vielä mieleen, kuinka jotenkin ihmeelliseltä tuntuu, kun oma tytär kulkee näissä itselle tärkeissä paikoissa. Synnyinkaupungissani suosikkikahvilassa venesatamassa, torin leikkipuistossa, kaduilla. Samaten paikoissa joissa itse olen nuorempana ja aikuisena asunut. Se on aika merkittävä tunne ja vaikeasti kuvailtava.
Rentouttavaa viikonloppua! Ja ihanaa, kun näyttää lukijoita olevan tuon laskurin perusteella. Kiitos kun luette!
Toinen tärkeä paikka on Tukholma. Sinne on päästävä ainakin joka toinen vuosi käymään. Se on kumma, kun aina riittää tutut paikat, on niin helppoa kun ei tarvi eksyillä ja lukea väärinpäin karttaa. Kyllä on mukavuudenhalu huipussaan,myönnetään. Joskushan ne parhaat paikat löytyy vahingossa. Tänään töissä aamukahvilla kaksi meistä tunnusti tämän Tukholman-pakkomielteen. Sinne vain on päästävä kuulemaan metron tutut kuulutukset, suurkaupungin hyörinän äänet, kahviloiden tuoksut. Aina sinne on saapunut laivalla aamutuimaan 7 aikaan, ja silloin just kaupunki heräilee. Lehtiä kärrätään kojuihin, aamusämpylöitä kahviloihin, kiireiset tyylikkäät miehet menossa töihin... itsellä ei siinä vaiheessa ole kiire mihinkään, kun kaupatkaan eivät ole vielä auki. Jo laivareissulla sinne pääsee siihen olotilaan, että kaikki arjen asiat ja päätökset saa odottaa - laivalla kun on vähän ei-kenenkään maalla, nautin siitä tunteesta, kuin pieni tauko elämästä, tavallaan.
Hassua, mutta kolmas tällainen must-kohde on... Turku! Monien rakastama ja yhtä monen vihaama. Ajasta kun asuin siellä ei ole mitään erityisiä muistoja, paitsi yksi hyvä kaveri, mutta en siellä viihtynyt ja ihmiset oli, no turkulaisia;). Nyt siellä on ihana käydä, tietenkin ystäväperheen luona, jokirannassa ja kaupoissa. Ja sitten kun junan tai auton ikkunasta alkaa laakeat pellot näkyä, tuntuu että täällä mun on paras olla, kotona pohjanmaalla.
Hauska kuriositeetti Tukholmasta, siellä Designtorgetissa myydään kuulemma levyä, joka on täynnä Tukholman ääniä, sen voisi seuraavalla kerralla hankkia;) Mutta purkitettua ilmaa en tarvi... no ehkä New Yorkin ilmaa, jota kyllä myös paikan päällä mielelläni haistelisin, toivottavasti joskus.
Vaikka on niin paljon paikkoja, joissa en ole koskaan käynyt, tulee niistä paikoista joissa on käynyt jotenkin tärkeitä ja mieluisia, joten on tullut sitten käytyä pariin kertaan muutamassa. Mutta nyt meillä on haaveissa aivan uusi kohde koko perheelle, ehkä, toivottavasti, ensi vuonna päästään.. Vielä siis löytyy vähän seikkailumieltä tästäkin "vanhasta sielusta";)
Lisäys: Tuli tässä vielä mieleen, kuinka jotenkin ihmeelliseltä tuntuu, kun oma tytär kulkee näissä itselle tärkeissä paikoissa. Synnyinkaupungissani suosikkikahvilassa venesatamassa, torin leikkipuistossa, kaduilla. Samaten paikoissa joissa itse olen nuorempana ja aikuisena asunut. Se on aika merkittävä tunne ja vaikeasti kuvailtava.
Rentouttavaa viikonloppua! Ja ihanaa, kun näyttää lukijoita olevan tuon laskurin perusteella. Kiitos kun luette!
4/09/2013
Mitä miehen tulee olla...
Hejsan taas!
Sain juuri niin ihanaa palautetta blogistani, että aivan herkisti ja antoi taas potkua kirjoittaa. Kommentit tuntuvat tosi tärkeiltä ja ennen kaikkea ilahduttaa, ettei täällä yksin tarvitse huudella;). Tiedän kyllä itsestäni, kun luen muiden blogeja, että kommentointi yleensä jää. Mutta olisin todella iloinen kommenteista jatkossakin!
Tyttö palasi tänään kotiin ja elämä asettui uomiinsa, perheyritys pyörähti ns. käyntiin. Leivän tekoa, hetken kuluttua sen toisenkin leivän tekoa, kuulumisia, sohvan tyynyt muutti heti paikkaansa ja palapelit valtasi olohuoneen pöydän. Ne kotoisat elämän äänet... Meillä oli miehen kanssa todella virkistävä viikonloppu, eilen juhlittiin vielä 7:ttä hääpäivää, aika saavutus! Ja saavutus oli tänä aamuna herätä, päästä töihin ja jaksaa siellä ollakin, yksi viinilasi teki tepposet yöunelle, joka jäi tosi vähälle. Odottelen vähän jo, että pääsee tästä nukkumaan, vaikka jo yhdet tirsatkin oon nukkunut, oon tosi huono olemaan väsyneellä päällä. Tuskin siitä kukaan kyllä tykkää, mutta monet (esim. mieheni) näyttää toimivan aivan normaalisti, vaikka samoissa kemuissa eilen oltiin;). Tuli vielä viininjuonnista mieleen, että on se varmaan mun suojeluksi, että se vaikuttaa niin herkästi, muuten varmaan maistuisi viinilasillinen etelä-eurooppalaiseen tapaan paljon useammin, joten parempi näin kuitenkin.
Meidän ihanan viikonlopun inspiroivana ajattelin kirjoittaa siitä,
Mitä miehen tulee olla...
Tuoksua partavedeltä.
Avata ovia, tehdä ruokaa musiikin tahdissa, suukottaa hyvät yöt ja huomenet.
Leikata tyttären varpaankynnet ja otsatukkaa, huomata kun vaimo on pyyhkinyt pölyt, tai on väsynyt.
Keskustella, kuunnella.
Sanoa rakastavansa ja näyttää se.
(Järjestys täysin satunnainen, huomasin juuri tai oikeastaan päinvastainen, kun tarkemmin katsoin.)
Ja sellaisen miehen olen saanut!
Ja luulisin, että kaikki naiset tykkäävät em. asioista. Kukaan ei voi olla niin feministi tai ehdottoman tasa-arvoinen, etteikö tykkäisi siitä, että mies avaa oven, "saan mä sen itsekin auki"??, saada kukkia joskus tai aamupalaa sänkyyn. Juju taitaa olla se, että mieskin ilahtuu varmasti, jos saa aamupalaa sänkyyn tai ostaa jonkun herkun, esim. maksamakkaraa tai niitä lihapiirakoita tai jotain muuta miehistä jääkaappiin. Siitä pääsinkin juuri onnellisen avioliiton yhteen tärkeimmistä, tehdä toiselle mukavia juttuja. Saada ja antaa. Tosi helppo resepti, mutta eihän sitä aina huvita, joskus pitää vain tehdä. Tärkein on mielestäni jutella keskenään. (Joo en ole itse tätä keksinyt;)) Mutta omakohtaisesti sen olen huomannut pari vuotta sitten. Jossain vaiheessa sitä "laiskistui", ei jaksanut jakaa ajatuksia, mutta sitten tajusi, ettei voi saada toiselta ymmärrystä ja tukea, jos ei kerro ja puhu. Se tuo suhteeseen niin paljon uutta mielenkiintoa, kun oppii juttelemaan keskenään, oppii toisesta aina vain uutta vuosienkin jälkeen ja se tuo myös sen syvän luottamuksen ja kiintymyksen. Pointti siinä on, että siihen pitää vain ryhtyä! Se ei itsestään tapahdu, vaan sitä pitää alkuun vähän vetää henkeä ja pakottaa itsensä puhumaan ja siitä se lähtee, and it´s so worth it!
Tässä joku mies nauttii aamupalasta ja lehdestä sängyssä.
Jotain tällaista sopivassa määrin:
Ja lopuksi, tällainen kuuluu herrasmiehen varustukseen:
Take care!
Sain juuri niin ihanaa palautetta blogistani, että aivan herkisti ja antoi taas potkua kirjoittaa. Kommentit tuntuvat tosi tärkeiltä ja ennen kaikkea ilahduttaa, ettei täällä yksin tarvitse huudella;). Tiedän kyllä itsestäni, kun luen muiden blogeja, että kommentointi yleensä jää. Mutta olisin todella iloinen kommenteista jatkossakin!
Tyttö palasi tänään kotiin ja elämä asettui uomiinsa, perheyritys pyörähti ns. käyntiin. Leivän tekoa, hetken kuluttua sen toisenkin leivän tekoa, kuulumisia, sohvan tyynyt muutti heti paikkaansa ja palapelit valtasi olohuoneen pöydän. Ne kotoisat elämän äänet... Meillä oli miehen kanssa todella virkistävä viikonloppu, eilen juhlittiin vielä 7:ttä hääpäivää, aika saavutus! Ja saavutus oli tänä aamuna herätä, päästä töihin ja jaksaa siellä ollakin, yksi viinilasi teki tepposet yöunelle, joka jäi tosi vähälle. Odottelen vähän jo, että pääsee tästä nukkumaan, vaikka jo yhdet tirsatkin oon nukkunut, oon tosi huono olemaan väsyneellä päällä. Tuskin siitä kukaan kyllä tykkää, mutta monet (esim. mieheni) näyttää toimivan aivan normaalisti, vaikka samoissa kemuissa eilen oltiin;). Tuli vielä viininjuonnista mieleen, että on se varmaan mun suojeluksi, että se vaikuttaa niin herkästi, muuten varmaan maistuisi viinilasillinen etelä-eurooppalaiseen tapaan paljon useammin, joten parempi näin kuitenkin.
Meidän ihanan viikonlopun inspiroivana ajattelin kirjoittaa siitä,
Mitä miehen tulee olla...
Tuoksua partavedeltä.
Avata ovia, tehdä ruokaa musiikin tahdissa, suukottaa hyvät yöt ja huomenet.
Leikata tyttären varpaankynnet ja otsatukkaa, huomata kun vaimo on pyyhkinyt pölyt, tai on väsynyt.
Keskustella, kuunnella.
Sanoa rakastavansa ja näyttää se.
(Järjestys täysin satunnainen, huomasin juuri tai oikeastaan päinvastainen, kun tarkemmin katsoin.)
Ja sellaisen miehen olen saanut!
Ja luulisin, että kaikki naiset tykkäävät em. asioista. Kukaan ei voi olla niin feministi tai ehdottoman tasa-arvoinen, etteikö tykkäisi siitä, että mies avaa oven, "saan mä sen itsekin auki"??, saada kukkia joskus tai aamupalaa sänkyyn. Juju taitaa olla se, että mieskin ilahtuu varmasti, jos saa aamupalaa sänkyyn tai ostaa jonkun herkun, esim. maksamakkaraa tai niitä lihapiirakoita tai jotain muuta miehistä jääkaappiin. Siitä pääsinkin juuri onnellisen avioliiton yhteen tärkeimmistä, tehdä toiselle mukavia juttuja. Saada ja antaa. Tosi helppo resepti, mutta eihän sitä aina huvita, joskus pitää vain tehdä. Tärkein on mielestäni jutella keskenään. (Joo en ole itse tätä keksinyt;)) Mutta omakohtaisesti sen olen huomannut pari vuotta sitten. Jossain vaiheessa sitä "laiskistui", ei jaksanut jakaa ajatuksia, mutta sitten tajusi, ettei voi saada toiselta ymmärrystä ja tukea, jos ei kerro ja puhu. Se tuo suhteeseen niin paljon uutta mielenkiintoa, kun oppii juttelemaan keskenään, oppii toisesta aina vain uutta vuosienkin jälkeen ja se tuo myös sen syvän luottamuksen ja kiintymyksen. Pointti siinä on, että siihen pitää vain ryhtyä! Se ei itsestään tapahdu, vaan sitä pitää alkuun vähän vetää henkeä ja pakottaa itsensä puhumaan ja siitä se lähtee, and it´s so worth it!
Tässä joku mies nauttii aamupalasta ja lehdestä sängyssä.
Jotain tällaista sopivassa määrin:
Ja lopuksi, tällainen kuuluu herrasmiehen varustukseen:
Toivottavasti kaikki te, jotka vielä odotatte, löydätte oman unelmien miehenne, uskon, että jokaiselle on sellainen varattu! Löysinhän minäkin.Take care!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)