Muutto!

Hei lukijani! Siirryin toiseen osoitteeseen, tänne:

http://www.lily.fi/palsta/tast-vinkkelist

Laittakaahan osoite ylös:)  Kai tulette mukaani?

Nähdään siellä!

 

Terv. Mrs. K.

Lisää sisustusunelmia

 

Herätä keskellä Central Parkia...! Ihana makuuhuone. http://lamaisondannag.blogspot.fr/

 

 

 

Pidän kaikesta tässä kuvassa, tapetti, divaani, värit ja pino lehtiä. http://thezhush.blogspot.fi/

 

 

Viehättävä sohva ja lamppu, ja värit. http://www.finnishdesignshop.com/

 

 



 

Siinä sitä on sukugalleriaa;) http://www.fromscandinaviawithlove.com/

 

 

 

Ikea-inspistä

Nyt rakkaaseen aiheeseen taas, sisustukseen. Ikean Stockholm-sarjasta löytyy vaikka mitä ihanuuksia. Nämä ottaisin mielelläni:





 

 

 

 

Kuvat täältä: http://www.ikea.com 

http://www.ikea.com/se/sv/catalog/categories/departments/living_room/collections/11989/

 

 

Mukavaa maanantaita!

 

Nyt kiehahti!

Siis nämä koulua käyvät kullannuput... Milloin se muuttui tällaiseksi, mitä lehdissä on saanut lukea?

Tänään kuuntelin, kun 60-luvulla koulua käyneet juttelivat heidän kouluajastaan. Kuulosti niin viattomalta ja jotenkin oikealta. Toki varmaan epäkohtiakin oli, mutta niistä ei ollut puhetta. Siellä oli sovussa 1.- 3. luokkalaiset samassa luokassa pienessä kyläkoulussa, koulun jälkeen kerättiin polttopuita luokkaan. Kesälomalla tehtiin luokkaretki opettajan sukulaisen luo, jossa sitten yövyttiin. Ei tuhlattu kouluaikaa retkeilyyn...

Omasta ala-asteajasta en muista paljoa, paitsi sen ihanan pulpetin, jonne sai kaikki aarteet, sen penaalin:) Ja sen, että jotkut sai jälkkäriä, ja itselle oli tärkeää, että käyttäytyminen oli 10 ja huolellisuus samoin. Tuntui kurjalta, kun se joskus laski ysiin.(!) En muista, että ketään olisi juuri kiusattukaan. Sen muistan kyllä hyvin, että kukaan ei turhia opettajalle tiuskinut tai uhkaillut, eivätkä asiat menneet päälaelleen, että oppilaat olivat opettajien yläpuolella. Muistan, että koko ala-aste oli sellaista viatonta ja hyvää aikaa, jota toivoisin, että oma tyttäreni ja muut uudet koululaiset saisivat kokea.

Nyt koululaiset tietävät tarkkaan omat oikeutensa ja opettajat ovat pulassa. Miten se on voinut mennä tähän? Luulenpa, että kaiken takana on se kaikista tärkein asia, kotikasvatus. Siitähän kaikki lähtee ja sen pohjalle luodaan turvallisuudentunne ja luottamus, jotta nämä koululaiset tietävät oikean ja väärän ja sen, että heillä on turvallista olla koulussa ja kotona, ja että löytyy aikuinen, joka kuuntelee. Ja opetetaan käytöstapoja, kotona. Se ei ole koulun tehtävä. Sitten ne vanhemmat, jotka ovat sitä mieltä, että heidän lapselleen ei saa sanoa vastaan eikä näpäyttää mistään, tietysti lapsi ottaa tämän asenteen myös eikä ehkä epäile sitä myös näyttää. Siis kyllä kiehahtaa, kun ajattelee, millaisia vanhempia on ja sitten heidän tuotoksena näitä koululaisia tulee. Toki on aina poikkeuksia, takana voi olla hyvin erilaisia sosiaalisia ympäristöjä ja vaikeita elämäntilanteita, jotka tietenkin pistävät lapset koville. Siihen tarvitaan apua perheen ulkopuolelta ja ajoissa (ja on jo aivan eri aihe). Lapsi tarvitsisi edes yhden aikuisen, johon voisi poikkeuksetta luottaa, ja jolta saada tukea ja tunteen siitä, että on hyvä ja kelpaa.

Meidän tyttö aloittaa pian koulun ja toki sitä miettii, miten se tulee vaikuttamaan ja myös mitä vaikutuksia sieltä saa. Sen jo tietää, että koulunpihoilla kiroillaan ihan railakkaasti, jos se tarttuu, niin se on sitten meidän vanhempien tehtävä kitkeä se pois. Tietysti se jossain perheissä kuuluu ihan perussanastoonkin, sille ei kai mitään voi. Kiusaajat ja kiusatuksi tulevat, niitä en vielä mieti, kun ei sitä voi ennakoida tässä vaiheessa, turha murehtia.  Mutta kyllä rukouksin saattelen sitten syksyllä oman tyttäreni koulutielle.

Todella hyvä, että tämän opettajan potkuista on noussut haloo, on sentään jotain oikeudentajua ihmisissä ja myös hyvä herätys kaikille, että missä oikein mennään? Auktoriteettia tarvitaan, se luo  sitä turvaa koululaisille. Se mitä toivon omalle pikku koululaiselleni ja kaikille muille koulun aloittaville on tasapuolinen, kannustava, ystävällinen ja jämäkkäkin opettaja, jota voi arvostaa ja kuunnella ja joka ottaa jokaisen oppilaan vastaan sellaisena kuin hän on. Joka osaa luoda sen hyvän opettaja-oppilassuhteen ja osoittaa missä kaappi seisoo, silleen lempeästi. Siitä on hyvä alkaa.

Ps. En ole aiheesta muuta lukenut kuin sen mikä aiheutti opettajan potkut, mutta tuossa ajellessa kotiin syntyi näitä ajatuksia tästä aiheesta.

Kindness is always in fashion!

 

 

 

Viikonlopun jatkoja!

 





Getaway

Täällä olen, yhdessä suosikkipaikoistani oman kodin lisäksi. Tänne on ihana tulla työviikon jälkeen, passattavaksi. Täällä on oma vinttihuone, jonne ei kuulu ääniä. Talvisin on kuin pumpuliin kääritty satumaa. Pikavisiitti tällä kertaa, huomenna kotiin. Mutta tällaisilla paikanvaihdoksilla on vain niin piristävä vaikutus, yksinkertaisesti.

Toinen tärkeä paikka on Tukholma. Sinne on päästävä ainakin joka toinen vuosi käymään. Se on kumma, kun aina riittää tutut paikat, on niin helppoa kun ei tarvi eksyillä ja lukea väärinpäin karttaa. Kyllä on mukavuudenhalu huipussaan,myönnetään. Joskushan ne parhaat paikat löytyy vahingossa. Tänään töissä aamukahvilla kaksi meistä tunnusti tämän Tukholman-pakkomielteen. Sinne vain on päästävä kuulemaan metron tutut kuulutukset, suurkaupungin hyörinän äänet, kahviloiden tuoksut. Aina sinne on saapunut laivalla aamutuimaan 7 aikaan, ja silloin just kaupunki heräilee. Lehtiä kärrätään kojuihin, aamusämpylöitä kahviloihin, kiireiset tyylikkäät miehet menossa töihin... itsellä ei siinä vaiheessa ole kiire mihinkään, kun kaupatkaan eivät ole vielä auki. Jo laivareissulla sinne pääsee siihen olotilaan, että kaikki arjen asiat ja päätökset saa odottaa - laivalla kun on vähän ei-kenenkään maalla, nautin siitä tunteesta, kuin pieni tauko elämästä, tavallaan.

Hassua, mutta kolmas tällainen must-kohde on... Turku! Monien rakastama ja yhtä monen vihaama. Ajasta kun asuin siellä ei ole mitään erityisiä muistoja, paitsi yksi hyvä kaveri, mutta en siellä viihtynyt ja ihmiset oli, no turkulaisia;). Nyt siellä on ihana käydä, tietenkin ystäväperheen luona, jokirannassa ja kaupoissa. Ja sitten kun junan tai auton ikkunasta alkaa laakeat pellot näkyä, tuntuu että täällä mun on paras olla, kotona pohjanmaalla.

Hauska kuriositeetti Tukholmasta, siellä Designtorgetissa myydään kuulemma levyä, joka on täynnä Tukholman ääniä, sen voisi seuraavalla kerralla hankkia;) Mutta purkitettua ilmaa en tarvi... no ehkä New Yorkin ilmaa, jota kyllä myös paikan päällä mielelläni haistelisin, toivottavasti joskus.

Vaikka on niin paljon paikkoja, joissa en ole koskaan käynyt, tulee niistä paikoista joissa on käynyt jotenkin tärkeitä ja mieluisia, joten on tullut sitten käytyä pariin kertaan muutamassa. Mutta nyt meillä on haaveissa aivan uusi kohde koko perheelle, ehkä, toivottavasti, ensi vuonna päästään.. Vielä siis löytyy vähän seikkailumieltä tästäkin "vanhasta sielusta";)

Lisäys: Tuli tässä vielä mieleen, kuinka jotenkin ihmeelliseltä tuntuu, kun oma tytär kulkee näissä itselle tärkeissä paikoissa. Synnyinkaupungissani suosikkikahvilassa venesatamassa, torin leikkipuistossa, kaduilla. Samaten paikoissa joissa itse olen nuorempana ja aikuisena asunut. Se on aika merkittävä tunne ja vaikeasti kuvailtava.

Rentouttavaa viikonloppua! Ja ihanaa, kun näyttää lukijoita olevan tuon laskurin perusteella. Kiitos kun luette!

Mitä miehen tulee olla...

Hejsan taas!

Sain juuri niin ihanaa palautetta blogistani, että aivan herkisti ja antoi taas potkua kirjoittaa. Kommentit tuntuvat tosi tärkeiltä ja ennen kaikkea ilahduttaa, ettei täällä yksin tarvitse huudella;). Tiedän kyllä itsestäni, kun luen muiden blogeja, että kommentointi yleensä jää. Mutta olisin todella iloinen kommenteista jatkossakin!

Tyttö palasi tänään kotiin ja elämä asettui uomiinsa, perheyritys pyörähti ns. käyntiin. Leivän tekoa, hetken kuluttua sen toisenkin leivän tekoa, kuulumisia, sohvan tyynyt muutti heti paikkaansa ja palapelit valtasi olohuoneen pöydän. Ne kotoisat elämän äänet... Meillä oli miehen kanssa todella virkistävä viikonloppu, eilen juhlittiin vielä 7:ttä hääpäivää, aika saavutus! Ja saavutus oli tänä aamuna herätä, päästä töihin ja jaksaa siellä ollakin, yksi viinilasi teki tepposet yöunelle, joka jäi tosi vähälle. Odottelen vähän jo, että pääsee tästä nukkumaan, vaikka jo yhdet tirsatkin oon nukkunut, oon tosi huono olemaan väsyneellä päällä. Tuskin siitä kukaan kyllä tykkää, mutta monet (esim. mieheni) näyttää toimivan aivan normaalisti, vaikka samoissa kemuissa eilen oltiin;). Tuli vielä viininjuonnista mieleen, että on se varmaan mun suojeluksi, että se vaikuttaa niin herkästi, muuten varmaan maistuisi viinilasillinen etelä-eurooppalaiseen tapaan paljon useammin, joten parempi näin kuitenkin.

Meidän ihanan viikonlopun inspiroivana ajattelin kirjoittaa siitä,
Mitä miehen tulee olla...

Tuoksua partavedeltä.
Avata ovia, tehdä ruokaa musiikin tahdissa, suukottaa hyvät yöt ja huomenet.
Leikata tyttären varpaankynnet ja otsatukkaa, huomata kun vaimo on pyyhkinyt pölyt, tai on väsynyt.
Keskustella, kuunnella.
Sanoa rakastavansa ja näyttää se.
(Järjestys täysin satunnainen, huomasin juuri tai oikeastaan päinvastainen, kun tarkemmin katsoin.)

Ja sellaisen miehen olen saanut!

Ja luulisin, että kaikki naiset tykkäävät em. asioista. Kukaan ei voi olla niin feministi tai ehdottoman tasa-arvoinen, etteikö tykkäisi siitä, että mies avaa oven, "saan mä sen itsekin auki"??, saada kukkia joskus tai aamupalaa sänkyyn. Juju taitaa olla se, että mieskin ilahtuu varmasti, jos saa aamupalaa sänkyyn tai ostaa jonkun herkun, esim. maksamakkaraa tai niitä lihapiirakoita tai jotain muuta miehistä jääkaappiin. Siitä pääsinkin juuri onnellisen avioliiton yhteen tärkeimmistä, tehdä toiselle mukavia juttuja. Saada ja antaa. Tosi helppo resepti, mutta eihän sitä aina huvita, joskus pitää vain tehdä. Tärkein on mielestäni jutella keskenään. (Joo en ole itse tätä keksinyt;)) Mutta omakohtaisesti sen olen huomannut pari vuotta sitten. Jossain vaiheessa sitä "laiskistui", ei jaksanut jakaa ajatuksia, mutta sitten tajusi, ettei voi saada toiselta ymmärrystä ja tukea, jos ei kerro ja puhu. Se tuo suhteeseen niin paljon uutta mielenkiintoa, kun oppii juttelemaan keskenään, oppii toisesta aina vain uutta vuosienkin jälkeen ja se tuo myös sen syvän luottamuksen ja kiintymyksen. Pointti siinä on, että siihen pitää vain ryhtyä! Se ei itsestään tapahdu, vaan sitä pitää alkuun vähän vetää henkeä ja pakottaa itsensä puhumaan ja siitä se lähtee, and it´s so worth it!

Tässä joku mies nauttii aamupalasta ja lehdestä sängyssä.

 



Jotain tällaista sopivassa määrin:

Ja lopuksi, tällainen kuuluu herrasmiehen varustukseen:

 



Toivottavasti kaikki te, jotka vielä odotatte, löydätte oman unelmien miehenne, uskon, että jokaiselle on sellainen varattu! Löysinhän minäkin.

Take care!

Viikko kuvina

Viikko alkoi synttärijuhlilla...

Mm. tällaisen ihanuuden sain, korkkipohjaisen Vitriinin. Oli mies hyvin osannut valita;) Ja tyttäreltä kolme korttia, mikään ei voita niitä.

Lauantaina vietiin tyttö mummin ja vaarin luokse ja niin alkoi meidän vapaa viikonloppu, joka jatkuu tiistaille. Vapaus! Myönnetään, että tuntuu hyvältä ja siitä ei pitäisi tuntea yhtään huonoa omaatuntoa. Joskus vaan on hyvä olla vapaa kaikesta, ei tarvitse kuin itsestä huolehtia. Ja tyttö saa vähän vapaata eskarista ja mummi ja vaari saa vastapainoksi tohinaa ympärilleen, win-win- tilanne kaikille!

 

 

Tästä se vapaus alkoi: 



 

Laihian Jakkulassa oli ensi-ilta ja sinnehän me mentiin, kun kerran miehen siskon mies oli ohjannut ja näytteli pääosaa Akkarallissa, "hulvattoman hauskassa maalaiskomediassa", ja sitä se tosiaan oli. Kyllä sai nauraa, ja väliajalla tarjottiin kahvia ja" vähän parempaa nisua", teki hyvää koko ilta.

Tänään sitten onkin taas talvi ja lunta on satanut ja sataa aina vaan. Tässä kahden vapaudesta nauttivan sunnuntailounas:

Toisella pari muhkeaa lihapiirakkaa ja toisella ns. vihanneskeittoa... Ja jottei tarvis jutella keskenämme, on meillä muuta hyvää seuraa...

Tänään oli sopiva päivä katsoa leffa. Tosi harvoin vuokrataan ja jos vuokrataan, niin lopputuloksena on aina joku kompromissielokuva, joka ei ole oikein kummankaan mieleen, meidän maut on niin erilaiset. Ja iltaisin ei jaksa valvoa, ja kirja voittaa aina elokuvan ja muutenkin leffat on parasta leffateatterissa.... joten siis ihme, että saatiin jotain vuokrattua,  mutta tämä piti nähdä:

Ja oli hyvä, molempien mielestä.

xx

Sukkia ja muuta tärkeää

Nyt saa paatos hetkeksi riittää, ja elämänohjeet myös. Pärjännette ilmankin :) Nythän on kevät, aurinko paistaa ja pihallakin on enää puolen metrin kinokset. Etupuolelta lumet on poissa toukokuussa, 6 vuoden kokemuksesta sen tietää. Sille puolen ei paista aurinko, joten talvi on kadun puolella pitkä... Koiran kanssa lenkkeily on juuri nyt aika haastavaa ja vaihtelevaakin, saa väistellä mutavelliä, liukastella jäällä, välillä uppoaa johonkin sulaneeseen kuoppaan ja sitten on kuivaakin. Koiran kanssa se on sellaista ristihyppelyä, täytyy myös ohitella niitä muita esteitä, näitä jokakeväisiä puheenaiheita...

Nyt on ollut pari merkkipäivää ja ne aina vaatii ne muutamat postilähetykset, mm. kummipojalle lahjan. Kuinka vanhaksi pitää tulla, että muistaisi ajoissa laittaa postiin? Joka ikinen kerta pieni paniikki päällä, ja niin tänäänkin lähti lahjat ilman käärepapereita postin pussiin, että ehtii perille vain päivän myöhässä... Ja kun sama paniikkikiire koskee myös "tärkeitä virallisia" juttuja, kuten eskarin lappuja, "oho tää piti palauttaa viime viikolla". Tytärparka on ottanut asiakseen muistuttaa meitä vanhempia uimareissuista sun muista, hänellä kun on vielä nuori ja terävä pää... Ja ilmoitti myös tänään, että hän on ainoa eskarissa, jolla on vielä villasukat. Yleensä hoitajat jotenkin hienosti ilmoittavat, että enää ei tarvitse tuoda villahaalaria yms., voisi tuoda esim. kurahaalarin... Sana välikausi ei oo meillä käytössä, eikä sitä välikausihaalariakaan ole. Mutta siitä pidän kiinni, että hameen ja sukkahousujen kanssa ei pidetä sukkia! Hmm, just illalla mies ja tytär vertailivat sukkiaan ja niissä olevia reikiä, mies voitti, haha. Ihanaa tuo lämmin isä-tytärsuhde, joka on niin mutkatonta. Arvostan sitä tosi paljon, ja on onnea nähdä heidän hulluttelevan ja juttelevan yhdessä, kun tietää, että toisinkin voisi olla.

Asiasta toiseen...Tuli tässä mieleen, kun joku päivä sitten kiertelin kauppoja, että miksi tulee jotenkin syyllinen olo kaupassa, jos ei osta mitään? Varsinkin jos sattuu olemaan ainoa asiakas kaupassa, jo se tuntuu vähän tukalalta. No kohteliaisuuttani en sentään ole mitään ostanut, pää pystyssä vain seuraavaan (tyhjään) kauppaan. Ja sitäkin ihmettelen, että kuinka monta mustaa puseroa on sopiva määrä? Kaupassa yleensä se musta näyttää parhaalta, kotona kaapista saa sitten etsiä mustasta kasasta sitä mustaa puseroa. No siihen asti, kunnes keksivät tummemman värin, ostan mustaa.

Näihin mietteisiin tällä kertaa, öitä!

Tuntosarvet pystyssä

Huoh... taas sitä ollaan tässä tilanteessa. Se alkoi edellispäivänä, olin vähän alavireinen (syntymäpäivä saa mut aina jossain vaiheessa alakuloiseksi, en tiedä miksi, en tunnista ikäkriisiä;)) No se veti mielialan alas ja olin herkällä päällä, kaikilla aisteilla ja mausteilla. Huokailut, tiuskimiset, väsymys yms. on kaikki kohdistettu minuun, niin ajattelen. Tätä olen koko nuoruuteni ja aikuisikäni saanut todeta itsessäni, halua piiloutua silloin. Oon saanut rautalangasta itselleni vääntää, ettei se ole aina, läheskään, yleensä harvoin, omaa syytäni, se toisen väsymys tai paha olo. Itsehän varmasti tiuskin ja olen väsynyt, eikä se silloin tunnu tältä, vaan ihan normaalilta ja aina se ohi menee:)

Yliherkkä persoonallisuus, niin olen saanut kuulla. Hyvässä ja pahassa. Niitä hyviä puolia on... hmm, juuri nyt ei tule yhtään mieleen...No tietysti se, että tuntee täydellä voimalla ja huomioi muut, se on myös se huono puoli. Se kun tulee huoneeseen, aistii muiden mielentilat ja sitten ollaan heti "hälytystilassa"... On rasittavaa tunnustella aina missä mennään. Kun ei edes tarvisi! So what, joku on väsynyt/surullinen/kiukkuinen, en ole syypää siihen (yleensä). Kaikki nuo normaaleja tunnetiloja, joita ihminen SAA tuntea, ja jotka myös nopeasti menevät ohi.

Luin jostain (harmi en muista kirjan nimeä), että ihminen ajattelee n. 60 000 ajatusta päivässä. Ja varmasti tuntee tuhansia eri tunteita, no, siitä voikin jo päätellä ettei kaikkia niitä pidä ajatella tosina. Ajatukset tulee ja ne menee. Tärkeää olisi, että tunnistaa ajatuksen ja antaa sitten sen mennä. Ihminen ei ole yhtä kuin hänen ajatuksensa, ihminen vain ajattelee niitä ja jokainen ajatus on pienempi kuin mitä itse on. Ihminen on muutoksessa koko ajan, ja musta se antaa toivoa. Kuulostaa niin helpolta, mutta eihän se ole. Mutta mua ainakin yleensä lohduttaa lukea faktaa, se auttaa kun edes järjellä ymmärtää jonkun asian tai ajatuksen järjettömyyden, vaikka se sitten kauemmin kestääkin oman pään hyväksyä asia, jopa vaikka hyvänkin asian. Yleensähän asiat ei ole niin huonosti kuin sitä synkkinä hetkinä ajattelee. Se on hyvä muistaa!

Tunneälyä ei kuitenkaan liikaa taida maailmassa olla. Enkä nyt meinaa, että mulla on juuri sopivassa suhteessa sitä, mutta kaipa "herkkänä" ihmisenä mulla sitä kuitenkin on. Tunneälyä tarvitaan joka päivä, työssä, kotona, joka paikassa. Sehän myös helpottaa toisten kanssa olemista ja kanssakäymistä yleensä. Välillä se rasittaakin ja voi viedä voimia ihan kohtuuttomasti, jos rupeaa yliherkkänä analysoimaan kaikkea sanomaansa tai jonkun muun sanomaa. Nuorempana voin kauankin märehtiä omia sanomisiani tai toisen, mitä se tarkoitti sillä jne. Voi mitä ajan, energian ja nuoruuden tuhlausta, never again! Siitä olen päässyt onneksi eroon, nyt vain kamppailen näiden tuntosarvieni kanssa, mutta kun on tässä jossain välissä myös oppinut puhumaankin enemmän ajatuksista ja tunteista, niin sitten tilanteet ei kestä kauaa ja niistä päästään yli.

Tässäkin prosessissa olen jo pitkälle päässyt, sekin on todiste, että kun edes järjellä saa ajateltua asian, niin se rauhoittaa ja asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Mutta eihän sitä koskaan valmis pakkaus ole, joten vielä välillä saan muistuttaa itseäni sitä rautalangasta väännettyä totuutta:)

Leppoisia ja rentoja kevätpäiviä toivottelen,

xx

Kirjoja ja sisustusta

Kaksi hyvää kirjavinkkiä: Mia Skäringer: Avig Maria (Tuttu Solsidanista) ja Hilkka Olkinuoran Elä ihmeessä - kirja naiselle. Toisen on kirjoittanut tatuoitu näyttelijä ja kirjailija ja toisen toimittaja ja pappi. Yhtä hyviä molemmat! Avig Maria perustuu blogimerkintöihin ja kronikoihin, käy läpi väsymisen ja uupumisen, arkea lasten kanssa, työtä, huumorilla ja itkulla - tosi rehellistä tekstiä, jota mielenkiinnolla lukee.

Elä ihmeessä käsittelee naisena olemista, eri teemoja kaikille viikonpäiville: kiltteys, pettymykset, ilo, aika, rajat, suorittaminen, itsetunto, suru, armo..... Paljon antaa ajeteltavaa, kuitenkin helppolukuista:)

Sitten vähän sisustusta, olen napsinut joitain kuvia mun lemppareista täällä kotona:



Tuo peili, kauan olin katsellut pyöreitä peilejä, joissa on tollaset "narut". Hinnat vain olleet tosi hurjia, kunnes Pentikistä löytyi edukas, ja niin se löysi meille.

Ananaskynttiläjänjalka, jonka tilasin ruotsalaisesta nettikaupasta. Toi käsi on kirppikseltä.

Tätä oli kauan toivonut, Arne Jacobsenin kelloa.

Tämä tyttö keinuu yöt päivät tyttären huoneessa, suloinen.

Tämä suutarinlamppu on ollut mulla jo yläasteajoista.

Ja viimeisenä vähän pääsiäispynttäystä. Edessä olevat messinkiset kynttilänjalat Nappula-sarjaa, Matti Klenellin suunnittelemat ja ihanat.

Aurinkoista päivää teille!

Toiveita, kiitollisuutta ja velvollisuuksia

Hiljaisen viikon ajatuksia

Myönnän heti alkuun ristiriidan tämän ja mun yleisen kevätinhon välillä, mutta nyt tuntuu oikein hyvältä tai sitten voi olla niin, että tästä keväästä tuleekin ihan hyvä, ja kolmas seikkahan on varma, se, että nainen saa aina muuttaa mieltään:). Aurinko kai sen saa aikaan, että olo tuntuu toiveikkaammalta ja sitten rupeaa haaveilemaan. Ja olemaan kiitollinen. Sitähän pääsiäisen sanoma on, kiitollisuutta ja iloa, ehkä suurimmaksi osaksi.

Ruotsissa kyselevät toisiltaan ja ruotsalaislehdissä kysellään, mitä toivot pääsiäispupun tuovan sinulle. En itse kyllä usko muuhun kuin suklaapupuihin ja toivomiseen.

Toiveita...tyttärelleni olla aina yhtä kekseliäs, iloinen ja ja tyytyväinen elämään kuin nyt on. Parhaita kavereita, rohkeutta sosiaalisissa tilanteissa, olemaan iloinen ja innokas koululainen sitten syksyllä. Ja satoja muita asioita, joita heti tulee mieleen, toivon tyttärelleni.
Miehelleni toivon paljon ihania vuosia kanssani, haha..:)
Toivon terveyttä, terveyttä, terveyttä.
Toiveita, jotka eivät toteudukaan, koska joku tuolla tietää paremman toiveen, ja toteuttaa sen.

Sitten olis ihana käydä useammin ravintolassa syömässä, matkustaa, käydä joka viikko elokuvissa, juoda lasi viiniä ilman, että seuraava päivä menee kuin toisen asialla olis, syödä suklaata ja laihtua...

Kiitollinen olen kaikesta, just nyt.

Vähän asian vierestä, mutta ei sitä vähäisempi, nim. velvollisuudet. Joka päivä pitää tehdä jotain vain itselleen, josta juuri itse nauttii, että saa ruutia ja intoa tehdä sitten sitä vähemmän mieluisaa ja ennen kaikkea jaksaa olla tarpeeksi hyvä äiti ja puoliso ja ystävä ja työntekijä. Kun niitä mukavia asioita alkaa ajattelemaan velvollisuuksina ja sitä miksi ne ovat velvollisuuksia, niin varmasti tulee tehtyä;)

Hyvää ja rauhallista ja suklaista pääsiäistä teille!

t. yks tipu

Suloinen välipala

Kiitos kaikista kommenteista!

Tässä yksi ihana kirja kevääseen:

Eeva Kilven kootut runot 1972-2000 Perhonen ylittää tien.

Tosi ihania ja "arjenkarheitakin" runoja, tietysti joukkoon mahtuu sellaisia, joita en ymmärrä lainkaan, mutta useimmissa on jotain jota on helppo ymmärtää tai ihastella.

 

 

Sano heti jos minä häiritsen,

hän sanoi astuessaan ovesta sisään,

niin minä lähden saman tien pois.

 

Sinä et ainoastaan häiritse,

minä vastasin,

sinä järkytät koko minun olemukseni.

Tervetuloa.

----------------

 

Jo puolivälissä tiskiä

kaipaa suudelmia

vanhakin vaimo.

 

-Eeva Kilpi-

 

 

Tuollaista "arkipäivän runoutta", siksi kai siitä pidänkin, joistakin runoista tunnistaa jonkun vastaavan tilanteen tai sitten niistä vain nauttii. Eikä tarvi riimirivien mennä tasan.

 

 

P.s. Myönnytys keväälle: kyllä toi auringonpaiste suoraan kasvoihin vaan tuntuu hyvältä:)

 

 

Later



Onnelliset bussikuskit

So what.

Välillä on ihana ajatella noin, mitä sitten. Nyt kun sen taidon on oppinut. Kaikkea ei tarvitse ottaa vakavasti, samaa mieltä ei tarvitse aina olla eikä kaikkia ihmisiä tarvitse eikä voi miellyttää. Olisinpa tajunnut tuon n. 20 vuotta sitten, nuorena tyttönä. Elämä olisi varmasti ollut hauskempaa ja ainakin rennompaa. Nyt tietää, että ihmiset eivät ajattele toisista ihmisistä niin kriittisesti kuin itse ajattelee itsestään, eivätkä toiset ajattele ylipäätään toisia ihmisiä niin paljon kuin sitä itse ehkä luulee. Mutta vieraiden ja myös tuttujen ja läheisten ihmisten mielipiteille voi joskus tuumata, että so what, ajatelkoot sitten niin. Kuinka helpottavaa!  Kyllä ne tärkeät ihmiset pysyy siinä vierellä, vaikka eivät ymmärtäisikään tai sanoisivat vastaan. Sekään ei ole ollut itsestään selvää mulle aina, nyt on.

Kaikilla on omat murheensa, ilonsa ja päänvaivansa, kukaan ei ole onnellinen joka päivä. Tai joka viikkokaan, en tiedä. "Jos aina olisi onnellinen, niin ei sitä osaisi arvostaa...." jne. Välillä tuntuu, että kyllä kiitos, mulle yksi tollanen aina onnellinen elämä, kyl mää osaisin sitä arvostaa:) Tai tyytyväinen, joka on mun mielestä aika lähellä onnellisuutta. Olla oikeasti tyytyväinen, ja nauttia siitä.

Välillä pitää miettiä mitä haluaisi tehdä, jos vaan uskaltaisi, siis haaveita. Uskaltaa heittäytyä ja ottaa hyppy tuntemattomaan, niinkuin klisee kuuluu. Eikä välittää muiden mielipiteistä! Mulle tämä blogin aloittaminen oli iso askel tuntemattomaan, mutta nyt olen todella tyytyväinen ja iloinen, että aloitin. (Itse asiassa en kysynyt kenenkään mielipidettä blogin pitämisestä, haha) Ja kun vielä oon saanut niin ihanaa palautetta, on se tehnyt mut onnelliseksi:)  Ensimmäinen hyppyni tuntemattomaan todella pitkään aikaan, joten oli jo aikakin!

Eräs tuttuni, jonka juttuja mielelläni kuuntelen, kertoi jostain tutkimuksesta, joka oli tehty englantilaisista bussikuskeista. Siinä kävi ilmi, että nämä bussikuskit oli lähes poikkeuksetta kaikki tosi älykkäitä ja onnellisia. Olisivat voineet olla jonkun suuryhtiön pomoja tai lääkäreitä tai muita tosi älykkäitä;) No joka tapauksessa he olivat tosi tyytyväisiä työhönsä, kun päivän päätteeksi jättivät bussinsa ja samalla jättivät ajatuksensa pois työstä ja ryhtyivät sitten tekemään jotain älykästä ja mukavaa vapaa-ajallaan. He eivät halunneet käyttää luovuuttaan ym. työhönsä vaan sijoittaa itseensä ja itselleen. Ja olivat siis onnellisia.

(En usko, että kyse oli lontoolaisista bussikuskeista, en voi kuvitella että se työ on onnellisen puuhaa, pelkkää stressiä ja tuuttailua..:)

Itselle tuosta jutusta jäi tosi ristiriitainen olo, voiko olla totta? Miten ihmeessä he voivat olla onnellisia ja tyytyväisiä työhönsä, jos on luova ja älykäs ja kapasiteettia löytyisi, eikö sitä turhaudu? Toisaalta heillä on sitten voimia ja intoa työpäivän jälkeen tehdä sitä, mikä tuo sisältöä ja mistä pitää, eikä töitä tarvitse miettiä. Aikamoista rohkeutta näiltä bussikuskeilta elää ja toimia kuten haluavat, status ja muiden mielipiteethän eivät tee elämästä onnellisempaa, elämästä tulee vain enemmän suoritusta eikä edes näe mitä itse elämältään haluaa.


Aikamoista sekametelisoppaa tämä teksti oli, mutta siis tätä yritin rivien välistä sanoa:

                                                          Leap of faith

 

 

 

 

Onnellista perjantaita kaikille!

 

xx 

Emma & Thonet

Lisää sisustusta!

Oon aina tykännyt Emma-tuoleista, niissä viehättää se muoto ja ovat suht pieniä, jotenkin sisustuksellisia.  Meillä on niitä kaksi, toisen löysin aikoinaan Ruotsista ja toinen ostettiin viime vuonna. Löhöillähän niissä ei voi, paitsi meidän koira, joka todella usein makoilee ja nukkuu niissä.

Ruokapöydän ympärille tarvittiin vielä kaksi tuolia, ja olin jonkin aikaa katsellut sillä silmällä Thonet- tuoleja. Koska niiden hinnat on aika kuumottavia, etsin kauppojen sijasta tori.fi:stä ja ennen joulua näinkin ilmoituksen kahdesta alkuperäiskunnossa olevasta, hinta vaivaiset 50 e yhteensä. Käytiin katsomassa niitä ja olivathan ne tosiaan yli 100-vuotiaan näköiset, jonkun varaston perällä olleet. Siinä joulukuun pimeässä illassa niitä vähän tarkasteltuamme päätimme ne ottaa ja kotona saatiin todeta, että vähän olivat "pientä pintamaalia enemmän vailla....". Kiikutin tällaiset sitten Vaasan vankilan myymälään:

Ja nämä hain takaisin (on samat tuolit:))

 

Voin tosiaan suositella Vaasan vankilan myymälää, siellä ne tekee ihmeitä!

Onnen päivä

Uusin Sköna hem! Paras sisustuslehti mielestäni. Paksu, kuvat tosi kauniita ja värikkäitä ja kodit luonnollisesti samoin. Vaikka niissä kaunista tavaraa onkin, ne on saatu jotenkin kasattua, ettei niitä ole ripoteltu sinne tänne. Sitä taitoa saa opetella! "Ögongodis" koko lehti, aika tyyristä tavaraa vain kaikki. Joskus on myös mukava katsella kuvia jostain kodista, joka ei ole yhtään omaan makuun.
On jotenkin piristävää ja tärkeääkin huomata, että itsellä on ihan hyvä maku ja ettei ole niin helppo kohde, että kaikki trendit kelpaavat omaan kotiin.

 

Tämä alin kuva on kovasti mun mieleen, kelpais...  Mutta kyllä näihin lehtiin tulee välillä ähky, kuinka monta kertaa sen pöydän voi keksiä uudelleen?;)

Jatkan plaraamista, kuullaan!

Elämä vie toisaalle ja tuo takaisin

Ajelin tänään landelle koiran kanssa viikonlopunviettoon, paikanvaihdos silloin tällöin tekee niin hyvää ja myös vapaus vastuusta ja velvotteista hetkeksi.

Ajattelin siinä ajellessa elämän heittelyä, tarkemmin oman paikan löytämistä ihan maantieteellisessäkin mielessä. Olen elämäni aikana asunut monessa paikassa kuten varmasti suuri osa ja luonnollistahan se on. Elämä on vienyt moniin paikkoihin ja välillä on saanut kyllä ihmetellä sitä heittelyä ja tarkoitusta kaikelle, se oli rankkaa ja ahdistavaa aikaa. Väliin mahtui yksi onnellinen ja hauska vuosi, kansanopistossa vietetty vuosi, viikot asuttiin asuntolassa, uusia ystäviä. Myös ahkeraa opiskelua, not:). No, sitten Turussa asuessani ennen vuosituhannenvaihdetta tapasin Tukholman-reissulla paikallisen miehen. Puoli vuotta risteiltyäni (naispaikalla nukkuen kolmen vieraan naisen kanssa autokannen alapuolella moottorit tyynyn alla) muutin hänen luokseen. Pian sain kivan paikan konttoristina optikkoliikkeestä, työ muuttuikin itse rillien tekoon, hauskaa työtä! Siellä työskentelin verstaassa Södermalmilla kolmen miehen ja Bertan kanssa. Onneksi oli Bertta, 5-kymppinen nainen, joka helpotti mun oloa, nim. helpolla ei päästetty, kovin oli miehistä juttua, nauraa sai paljon, yksi parhoista työpaikoistani. Ja kun Södermalmilla oltiin, tunnin ruokatauon ja palkan sai hyvin kulumaan...

Tukholmassa asuminen ja eläminen oli tietysti aluksi aika hulppeaa ja jännittävää pikkukaupungintytölle ja erojakin Suomeen tuli esiin heti: kaupankassoilla istui kohteliaita nuoria miehiä, ruotsalaisilla ei ollut laktoosi-intoleranssia eli jätskit jäi syömättä. Isoja kaveriporukoita, niihin en ollut tottunut enkä niissä sitten viihtynytkään, mikä oli vähän surullista ja ahdistavaakin. Yhden kamalan joulun siellä vietin, syötiin vain lihapullia ja nakkeja ja katsottiin piirrettyjä, siis perusruotsalainen joulu. Miehen vanhemmat tykkäs kovasti puhua rahasta ja sijoituksista, mä tykkäsin sitä vain kuluttaa:), joten ei yhtäläisyyttä sielläkään...

Kolme vuotta ruotsalaista elämää... Maailman kaunein pääkaupunki ei tuntunut kodilta, vaikka kuinka yritin. Toki koin paljon hyviäkin asioita siellä. Ihania ravintoloita ja kahviloita, paitsi se seikka, että ruotsalainen kahvi oli pahaa. Leffatarjonta oli mahtavaa ja siitä nautin paljon. Ja monesta muusta asiasta... Tukholmassa asui myös eräs hyvä ystäväni, ja kun tavattiin, melkein aina saunottiin, oikein uholla, kun ruotsalaiset kerran vaan tykkäs kylpeä...:) Loppujen lopuksi se kaikesta toiminnasta ja ihmisistä huolimatta oli aika yksinäistä aikaa. Yltiösosiaalinen ruotsalainen ja introvertti minä ei sovittu enää yhteen ja lopulta jatkoin elämää tutussa kotikaupungissa yksin. Ja kohta meitä oli kaksi, pieni tyttömäyräkoira ja minä. Oli raskasta taas aloittaa alusta, vaikka kaikki tuo mennyt tavallaan valmistelikin mua tulevaan elämääni, jälkeenpäinhän sen ymmärtää. Vuoden kuluttua alkoi tuntua, että eteenpäin, jonnekin. Mietin paljon Tukholman-aikaa, mikä sen tarkoitus oli ja mitä siitä jäi jäljelle. Ajattelin, että sillä piti olla joku muukin tarkoitus kuin vain hieno kokemus ja myöhemmin vähemmän hieno. Sitten sen keksin, ruotsinkieli. Halusin käyttää sitä ja työn jossa sitä tarvittiin. Taas piti lähteä kauemmas, sukulaisten luo, Pohjanmaalle! Sain töitä ja sain käyttää ruotsia, en vain alkuun aina ymmärtänyt pohjanmaan ruotsia:) Tämän ekan työpaikan kautta löysin ihania kavereita, ja yksi esitteli mut parin kuukauden jälkeen elämäni miehelle, ja pian muutimme yhteen ja menimme kihloihin (hyvin pian), naimisiin vähän myöhemmin ja sitten saimme E:n. Alusta asti oli niin hyvä olla täällä ja tosiaan pian sain syyn ja tarkoituksen kaikelle. Ei ole tarvinnut enää miettiä, jäänkö vai onko jossain jotain parempaa. Ihana tunne, kun  voi olla varma, että on juuri siellä minne kuuluu. Ruoho ei aina ole vihreämpää toisella puolella, se on vihreää siellä missä kastellaan:)

Käytiin muuten sekä kihlajais- että häämatkalla Tukholmassa:) haha ja siellä on edelleen ihana käydä.

Ruotsin puhuminen on vähän ruostunut kun sitä ei niin paljoa tarvitse käyttää. Mutta multa olis jääny paljon hyviä kirjoja lukematta, jos en ruotsia osaisi, ja lopuksi ruotsalaista musiikkia...

Nyt sitten vain E:n kanssa ruotsia opiskelemaan, joskus ollaan jotain sanoja opeteltukin ja hän tuumasi, että puhutaan vielä sitä kieltä mitä isi ei ymmärrä;)

Tuli pitkä teksti ja vähän vaikea aihe, mutta kaikella on siis tarkoituksensa, lopulta.

Vi hörs, ha det gott!

Book lovers never go to bed alone

Täällä taas...on kuin ois uusi ihastus, se pyörii koko ajan mielessä ja pitää päästä sen luo ja olla siinä. Joten tässä olen taas.

Tänään kirjoista: ilman kirjaa ei voi mennä nukkumaan, aina pitää olla joku kirja kesken, välillä parikin, kirjakauppaan meno on yhtä kuin rahan meno, (onneksi tai harmiksi täällä ei ole akateemista kirjakauppaa) ja parasta jos hyvä kirja ei ole vain lainassa, vaan sen saa omaksi. (Joo, luen joskus toiseenkin tai kolmanteen kertaan jonkun hyvän, paitsi nyt kun aikaa ei ole niin paljon ja hyviä kirjoja on niin paljon, on se jäänyt.) Mutta paljon on kirjoja kertynyt ja mietin, että tyttäreni niitä ehkä joskus lukee, toivon ainakin niin. Siksi kai meillä onkin yksi huone "kirjastohuoneena", kaksi seinää kirjoja. Less is more? Haha... No olen sitä mieltä, että kirjoihin se ei päde:)
Tässä tulee pari mun suosikkia:

 

Siitä on aikaa kun noi olen lukenut, mutta sen muistan että kaikki oli tosi mieleenpainuvia. Tuhat loistavaa aurinkoa yksi parhaimmista koskaan. Kertoo afganistanilaisnaisten kohtalosta ja ennen kaikkea kahden naisen ystävyydestä, todella koskettava. Riikka Pulkkisen Totta kertoo myös naisista, mutta syynä kaikkeen on yksi mies. Tosi kauniisti kerrottu, kaksi tarinaa kulkee koko ajan vierekkäin, ja osin aika runollistakin tekstiä, Riikka Pulkkisen tyyliin. Myös yksi parhaimmista:)

Sitten noi kaksi ylintä: englantilaisen Adele Parksin romanttisia ja todentuntuisia ja hauskoja. Englanniksikin helppolukuisia ja mun mielestä parhaimmasta päästä sitä chick-lit -kirjallisuutta. Niitä ei vain oo suomennettu, ruotsiksi löytyy.

Sitten nämä: Kaikki mitä rakastin kertoo kahdesta pariskunnasta ja heidän pojistaan New Yorkin taidepiireissä. On hieman raskaslukuinen, ja tuntuu, että jokainen sana on tärkeä juonen kannalta, (no kirjailijasta tietysti jokainen sana ON tärkeä) mutta alun jälkeen se muuttuu niin hyväksi ja jännittäväksikin, että siitäkin tuli huippu lukukokemus. Paras Siri Hustvedtin kirja mielestäni. Godnatt, finaste on myös tätä arvostettua chick-litiä, mutta Dorothy Koomsonin aiheet ovat mutkikkaita ja erilaisia kuin ehkä yleensä tässä lajissa. Hyvin todentuntuisesti ja koskettavasti ja elämänmakuisesti kirjoitettu. Hänen ja Adele Parksin kirjat sijoittuvat Englantiin, joka viehättää mua tosi paljon, paljon enemmän kuin amerikkalaiset vastaavat. Ehkä se on huumori ja yleinen tunnelma niissä.  Ja viimeisenä jälleen yksi parhaimmista: Aikamatkustajan vaimo. Sen lopetettuani vain tuijotin kattoon, eikä niin ois kiinnostanu ruveta pesemään samantien pyykkiä tai mitä se silloin olikin... Tiedättekö tunteen kun joku hyvä kirja loppuu,  tulee"ikävä" niitä ihmisiä kirjoissa? Onneksi se menee nopeasti ohi, olis aika raskasta muuten tää elämä;) Niin, kirja on siis siinä mielessä erikoinen, että mies hyppää tulevaisuudessa, palaa menneeseen ja on myös siellä missä pitää eli nykyhetkessä. Hän kärsii "aikasiirtymähäiriöstä", sairaudesta. Ja vaimo odottaa...  Tässä kirjassa on paljon hauskuutta ja myös tosi riipaisevia tilanteita. En pidä yliluonnollisista kirjoista yhtään muuten, mutta tätä kirjaa ei sellaiseksi miellä, tässä se on koko ajatus ja niin hyvin kirjoitettu, ettei se häiritse lainkaan. Tästä on myös tehty elokuva, joka oli tietysti paljon laimeampi, vaikka siinä todella hyvät näyttelijät olikin, Rachel McAdams ja Eric Bana. Eli: Don´t judge a book by it's movie!:) Pätee kaikkiin kirjoihin!

xx

Kevät

Kiitos kannustuksesta! Lämmitti mieltä, joten jatketaan!

Kevät, mikä inhottava vuodenaika... siis maalis-huhtikuu. Liian kirkas ja armoton valo, likaiset lumikasat, tuuli, liukkaus...  En oo pitkiin aikoihin tykänny tästä vuodenajasta, vaikka keväälle ajoittuukin varsinainen juhlakausi: syntymäpäivä ja hääpäivä ja vielä myöhemmin äitienpäivä. Luulisi, että miehelle tämä ois paljon vaikeampi vuodenaika;) Pidän paljon enemmän syksystä, jopa marraskuusta, sateesta ja myrskystä. Oon huomannu joka vuosi esim. sisustuslehtiä lukiessa, että syksyisin niissä oikein annetaan lupa "hyvällä omallatunnolla käpertyä sohvannurkkaan viltin alle lukemaan hyvää kirjaa", "ei tarvitse suorittaa", "saa vain olla", jne. Ja kun kevät koittaa, saa lukea samoista lehdistä, että "ihanaa, nyt ulos" tekemään sitä ja tätä,  olemaan pirteä ja sosiaalinen. No juu, tästä voi jo päätellä olenko hyvin sosiaalinen vai viihdynkö hyvin yksikseni;).

Tässä eräs, joka kyllä nauttii auringosta:

 

 

Laitan vielä yhden kuvan, joka on musta niin mainio ja kuvaava (joskus, silloin tällöin;)), olkaapa hyvät naiset:

Kuulemisiin!

Chapter I

Tästäkö se alkaa... no juu. Jännää miten joku ajatus kehkeytyy mielessä eikä untakaan saa kun se siellä pyörii, "voi kun se ois kivaa, en kai mä, mitä mulla on sanottavaa...". En todellakaan ole mikään kirjoittajasielu eikä ole koskaan ollut kaipuuta ilmaista itseäni kirjoittamalla, kunnes nyt?!

Toki olen melkein päivittäin seurannut muutamia blogeja, monet pyörivät sisustuksen ympärillä (mistä yllätys yllätys myös mä olen aina ollut innostunut.) Ja siitä pääsenkin kätevästi aiheeseen, jota viime aikoina olen miettinyt enemmänkin. Eli Vähemmän on enemmän. Niin se vain on. Niin se ei aina ole ollut:) Tuntuu että monet ajatukset muuttuvat tässä vanhetessa ja kun elämä tuntuu koko ajan tuovan kaikenlaista päätettävää ja mietittävää eteen, on rauhoittavaa että kotona saa "silmät ja pää levätä" eli katse voi kohdistua tyhjään tilaan eikä tavaraan, (vaikka sitten kuinka kauniiseen). Mutta tässäkin pitää löytää se tasapaino, kauniita esineitä pitää ehdottomasti(!) :) olla esillä, mutta nekin hukkuvat tungokseen. Tätä vähemmän-ajatusta on pitänyt harjoitella ja paras tapa onkin kerätä posliinipuput kirppikselle, tässäkin on ajoitus tärkeää. Eli silloin kun ne tavarat ärsyttävät (tai pöly niiden ympärillä ja päällä), silloin sen kiukkuenergian avulla tunnelataus tavaroihin vähentyy/häviää ja niin myös tavarat ja voi kun tuntuu hyvältä. Mitään uutta mullistavaa tämä ei varmaan ollut, mutta olen nyt huomannut sen piristävän ja rauhoittavan vaikutuksen. Toki minimalistia musta ei tule, liikaa tykkään kaikesta kauniista ja haluan sitä ympärilleni... sopivasti;).

Toinen asia mikä tulee mieleen Vähemmän on enemmän -ajatuksesta on elämäntyyli yleensä. 6-vuotiaan tytön äitinä elämää haluaa selkeyttää ja lapsen kautta huomaa, ettei sitä menoa ja meininkiä tarvitse aina olla. Tunnetun lastenpsykiatrin Jari Sinkkosen mukaan lapsilta kysyttäessä, mikä oli parasta lapsuudessa tai kotona, oli se, että "vain oltiin". Pelejä, humputtelua (pillimehua ja pullaa kahvilassa), ulkoilua, kaikkea helppoa ja luontevaa. Meillä on kovassa huudossa pelit, varsinkin UNO ja Afrikan tähti, mikä sopii meille vanhemmille, niitä jaksaa itsekin pelata;).

Jospa nyt lopettelen tältä erää, tätä kirjottaessa tyttäreni on kuumeessa kotona ja välillä pitää katsoa Kung fu pandan "hyviä kohtia",  ja koira välillä pyörähtää rapsutuksia kerjäämässä, multitasking!:)

Later, xx