Kirjoja ja sisustusta

Kaksi hyvää kirjavinkkiä: Mia Skäringer: Avig Maria (Tuttu Solsidanista) ja Hilkka Olkinuoran Elä ihmeessä - kirja naiselle. Toisen on kirjoittanut tatuoitu näyttelijä ja kirjailija ja toisen toimittaja ja pappi. Yhtä hyviä molemmat! Avig Maria perustuu blogimerkintöihin ja kronikoihin, käy läpi väsymisen ja uupumisen, arkea lasten kanssa, työtä, huumorilla ja itkulla - tosi rehellistä tekstiä, jota mielenkiinnolla lukee.

Elä ihmeessä käsittelee naisena olemista, eri teemoja kaikille viikonpäiville: kiltteys, pettymykset, ilo, aika, rajat, suorittaminen, itsetunto, suru, armo..... Paljon antaa ajeteltavaa, kuitenkin helppolukuista:)

Sitten vähän sisustusta, olen napsinut joitain kuvia mun lemppareista täällä kotona:



Tuo peili, kauan olin katsellut pyöreitä peilejä, joissa on tollaset "narut". Hinnat vain olleet tosi hurjia, kunnes Pentikistä löytyi edukas, ja niin se löysi meille.

Ananaskynttiläjänjalka, jonka tilasin ruotsalaisesta nettikaupasta. Toi käsi on kirppikseltä.

Tätä oli kauan toivonut, Arne Jacobsenin kelloa.

Tämä tyttö keinuu yöt päivät tyttären huoneessa, suloinen.

Tämä suutarinlamppu on ollut mulla jo yläasteajoista.

Ja viimeisenä vähän pääsiäispynttäystä. Edessä olevat messinkiset kynttilänjalat Nappula-sarjaa, Matti Klenellin suunnittelemat ja ihanat.

Aurinkoista päivää teille!

Toiveita, kiitollisuutta ja velvollisuuksia

Hiljaisen viikon ajatuksia

Myönnän heti alkuun ristiriidan tämän ja mun yleisen kevätinhon välillä, mutta nyt tuntuu oikein hyvältä tai sitten voi olla niin, että tästä keväästä tuleekin ihan hyvä, ja kolmas seikkahan on varma, se, että nainen saa aina muuttaa mieltään:). Aurinko kai sen saa aikaan, että olo tuntuu toiveikkaammalta ja sitten rupeaa haaveilemaan. Ja olemaan kiitollinen. Sitähän pääsiäisen sanoma on, kiitollisuutta ja iloa, ehkä suurimmaksi osaksi.

Ruotsissa kyselevät toisiltaan ja ruotsalaislehdissä kysellään, mitä toivot pääsiäispupun tuovan sinulle. En itse kyllä usko muuhun kuin suklaapupuihin ja toivomiseen.

Toiveita...tyttärelleni olla aina yhtä kekseliäs, iloinen ja ja tyytyväinen elämään kuin nyt on. Parhaita kavereita, rohkeutta sosiaalisissa tilanteissa, olemaan iloinen ja innokas koululainen sitten syksyllä. Ja satoja muita asioita, joita heti tulee mieleen, toivon tyttärelleni.
Miehelleni toivon paljon ihania vuosia kanssani, haha..:)
Toivon terveyttä, terveyttä, terveyttä.
Toiveita, jotka eivät toteudukaan, koska joku tuolla tietää paremman toiveen, ja toteuttaa sen.

Sitten olis ihana käydä useammin ravintolassa syömässä, matkustaa, käydä joka viikko elokuvissa, juoda lasi viiniä ilman, että seuraava päivä menee kuin toisen asialla olis, syödä suklaata ja laihtua...

Kiitollinen olen kaikesta, just nyt.

Vähän asian vierestä, mutta ei sitä vähäisempi, nim. velvollisuudet. Joka päivä pitää tehdä jotain vain itselleen, josta juuri itse nauttii, että saa ruutia ja intoa tehdä sitten sitä vähemmän mieluisaa ja ennen kaikkea jaksaa olla tarpeeksi hyvä äiti ja puoliso ja ystävä ja työntekijä. Kun niitä mukavia asioita alkaa ajattelemaan velvollisuuksina ja sitä miksi ne ovat velvollisuuksia, niin varmasti tulee tehtyä;)

Hyvää ja rauhallista ja suklaista pääsiäistä teille!

t. yks tipu

Suloinen välipala

Kiitos kaikista kommenteista!

Tässä yksi ihana kirja kevääseen:

Eeva Kilven kootut runot 1972-2000 Perhonen ylittää tien.

Tosi ihania ja "arjenkarheitakin" runoja, tietysti joukkoon mahtuu sellaisia, joita en ymmärrä lainkaan, mutta useimmissa on jotain jota on helppo ymmärtää tai ihastella.

 

 

Sano heti jos minä häiritsen,

hän sanoi astuessaan ovesta sisään,

niin minä lähden saman tien pois.

 

Sinä et ainoastaan häiritse,

minä vastasin,

sinä järkytät koko minun olemukseni.

Tervetuloa.

----------------

 

Jo puolivälissä tiskiä

kaipaa suudelmia

vanhakin vaimo.

 

-Eeva Kilpi-

 

 

Tuollaista "arkipäivän runoutta", siksi kai siitä pidänkin, joistakin runoista tunnistaa jonkun vastaavan tilanteen tai sitten niistä vain nauttii. Eikä tarvi riimirivien mennä tasan.

 

 

P.s. Myönnytys keväälle: kyllä toi auringonpaiste suoraan kasvoihin vaan tuntuu hyvältä:)

 

 

Later



Onnelliset bussikuskit

So what.

Välillä on ihana ajatella noin, mitä sitten. Nyt kun sen taidon on oppinut. Kaikkea ei tarvitse ottaa vakavasti, samaa mieltä ei tarvitse aina olla eikä kaikkia ihmisiä tarvitse eikä voi miellyttää. Olisinpa tajunnut tuon n. 20 vuotta sitten, nuorena tyttönä. Elämä olisi varmasti ollut hauskempaa ja ainakin rennompaa. Nyt tietää, että ihmiset eivät ajattele toisista ihmisistä niin kriittisesti kuin itse ajattelee itsestään, eivätkä toiset ajattele ylipäätään toisia ihmisiä niin paljon kuin sitä itse ehkä luulee. Mutta vieraiden ja myös tuttujen ja läheisten ihmisten mielipiteille voi joskus tuumata, että so what, ajatelkoot sitten niin. Kuinka helpottavaa!  Kyllä ne tärkeät ihmiset pysyy siinä vierellä, vaikka eivät ymmärtäisikään tai sanoisivat vastaan. Sekään ei ole ollut itsestään selvää mulle aina, nyt on.

Kaikilla on omat murheensa, ilonsa ja päänvaivansa, kukaan ei ole onnellinen joka päivä. Tai joka viikkokaan, en tiedä. "Jos aina olisi onnellinen, niin ei sitä osaisi arvostaa...." jne. Välillä tuntuu, että kyllä kiitos, mulle yksi tollanen aina onnellinen elämä, kyl mää osaisin sitä arvostaa:) Tai tyytyväinen, joka on mun mielestä aika lähellä onnellisuutta. Olla oikeasti tyytyväinen, ja nauttia siitä.

Välillä pitää miettiä mitä haluaisi tehdä, jos vaan uskaltaisi, siis haaveita. Uskaltaa heittäytyä ja ottaa hyppy tuntemattomaan, niinkuin klisee kuuluu. Eikä välittää muiden mielipiteistä! Mulle tämä blogin aloittaminen oli iso askel tuntemattomaan, mutta nyt olen todella tyytyväinen ja iloinen, että aloitin. (Itse asiassa en kysynyt kenenkään mielipidettä blogin pitämisestä, haha) Ja kun vielä oon saanut niin ihanaa palautetta, on se tehnyt mut onnelliseksi:)  Ensimmäinen hyppyni tuntemattomaan todella pitkään aikaan, joten oli jo aikakin!

Eräs tuttuni, jonka juttuja mielelläni kuuntelen, kertoi jostain tutkimuksesta, joka oli tehty englantilaisista bussikuskeista. Siinä kävi ilmi, että nämä bussikuskit oli lähes poikkeuksetta kaikki tosi älykkäitä ja onnellisia. Olisivat voineet olla jonkun suuryhtiön pomoja tai lääkäreitä tai muita tosi älykkäitä;) No joka tapauksessa he olivat tosi tyytyväisiä työhönsä, kun päivän päätteeksi jättivät bussinsa ja samalla jättivät ajatuksensa pois työstä ja ryhtyivät sitten tekemään jotain älykästä ja mukavaa vapaa-ajallaan. He eivät halunneet käyttää luovuuttaan ym. työhönsä vaan sijoittaa itseensä ja itselleen. Ja olivat siis onnellisia.

(En usko, että kyse oli lontoolaisista bussikuskeista, en voi kuvitella että se työ on onnellisen puuhaa, pelkkää stressiä ja tuuttailua..:)

Itselle tuosta jutusta jäi tosi ristiriitainen olo, voiko olla totta? Miten ihmeessä he voivat olla onnellisia ja tyytyväisiä työhönsä, jos on luova ja älykäs ja kapasiteettia löytyisi, eikö sitä turhaudu? Toisaalta heillä on sitten voimia ja intoa työpäivän jälkeen tehdä sitä, mikä tuo sisältöä ja mistä pitää, eikä töitä tarvitse miettiä. Aikamoista rohkeutta näiltä bussikuskeilta elää ja toimia kuten haluavat, status ja muiden mielipiteethän eivät tee elämästä onnellisempaa, elämästä tulee vain enemmän suoritusta eikä edes näe mitä itse elämältään haluaa.


Aikamoista sekametelisoppaa tämä teksti oli, mutta siis tätä yritin rivien välistä sanoa:

                                                          Leap of faith

 

 

 

 

Onnellista perjantaita kaikille!

 

xx 

Emma & Thonet

Lisää sisustusta!

Oon aina tykännyt Emma-tuoleista, niissä viehättää se muoto ja ovat suht pieniä, jotenkin sisustuksellisia.  Meillä on niitä kaksi, toisen löysin aikoinaan Ruotsista ja toinen ostettiin viime vuonna. Löhöillähän niissä ei voi, paitsi meidän koira, joka todella usein makoilee ja nukkuu niissä.

Ruokapöydän ympärille tarvittiin vielä kaksi tuolia, ja olin jonkin aikaa katsellut sillä silmällä Thonet- tuoleja. Koska niiden hinnat on aika kuumottavia, etsin kauppojen sijasta tori.fi:stä ja ennen joulua näinkin ilmoituksen kahdesta alkuperäiskunnossa olevasta, hinta vaivaiset 50 e yhteensä. Käytiin katsomassa niitä ja olivathan ne tosiaan yli 100-vuotiaan näköiset, jonkun varaston perällä olleet. Siinä joulukuun pimeässä illassa niitä vähän tarkasteltuamme päätimme ne ottaa ja kotona saatiin todeta, että vähän olivat "pientä pintamaalia enemmän vailla....". Kiikutin tällaiset sitten Vaasan vankilan myymälään:

Ja nämä hain takaisin (on samat tuolit:))

 

Voin tosiaan suositella Vaasan vankilan myymälää, siellä ne tekee ihmeitä!

Onnen päivä

Uusin Sköna hem! Paras sisustuslehti mielestäni. Paksu, kuvat tosi kauniita ja värikkäitä ja kodit luonnollisesti samoin. Vaikka niissä kaunista tavaraa onkin, ne on saatu jotenkin kasattua, ettei niitä ole ripoteltu sinne tänne. Sitä taitoa saa opetella! "Ögongodis" koko lehti, aika tyyristä tavaraa vain kaikki. Joskus on myös mukava katsella kuvia jostain kodista, joka ei ole yhtään omaan makuun.
On jotenkin piristävää ja tärkeääkin huomata, että itsellä on ihan hyvä maku ja ettei ole niin helppo kohde, että kaikki trendit kelpaavat omaan kotiin.

 

Tämä alin kuva on kovasti mun mieleen, kelpais...  Mutta kyllä näihin lehtiin tulee välillä ähky, kuinka monta kertaa sen pöydän voi keksiä uudelleen?;)

Jatkan plaraamista, kuullaan!

Elämä vie toisaalle ja tuo takaisin

Ajelin tänään landelle koiran kanssa viikonlopunviettoon, paikanvaihdos silloin tällöin tekee niin hyvää ja myös vapaus vastuusta ja velvotteista hetkeksi.

Ajattelin siinä ajellessa elämän heittelyä, tarkemmin oman paikan löytämistä ihan maantieteellisessäkin mielessä. Olen elämäni aikana asunut monessa paikassa kuten varmasti suuri osa ja luonnollistahan se on. Elämä on vienyt moniin paikkoihin ja välillä on saanut kyllä ihmetellä sitä heittelyä ja tarkoitusta kaikelle, se oli rankkaa ja ahdistavaa aikaa. Väliin mahtui yksi onnellinen ja hauska vuosi, kansanopistossa vietetty vuosi, viikot asuttiin asuntolassa, uusia ystäviä. Myös ahkeraa opiskelua, not:). No, sitten Turussa asuessani ennen vuosituhannenvaihdetta tapasin Tukholman-reissulla paikallisen miehen. Puoli vuotta risteiltyäni (naispaikalla nukkuen kolmen vieraan naisen kanssa autokannen alapuolella moottorit tyynyn alla) muutin hänen luokseen. Pian sain kivan paikan konttoristina optikkoliikkeestä, työ muuttuikin itse rillien tekoon, hauskaa työtä! Siellä työskentelin verstaassa Södermalmilla kolmen miehen ja Bertan kanssa. Onneksi oli Bertta, 5-kymppinen nainen, joka helpotti mun oloa, nim. helpolla ei päästetty, kovin oli miehistä juttua, nauraa sai paljon, yksi parhoista työpaikoistani. Ja kun Södermalmilla oltiin, tunnin ruokatauon ja palkan sai hyvin kulumaan...

Tukholmassa asuminen ja eläminen oli tietysti aluksi aika hulppeaa ja jännittävää pikkukaupungintytölle ja erojakin Suomeen tuli esiin heti: kaupankassoilla istui kohteliaita nuoria miehiä, ruotsalaisilla ei ollut laktoosi-intoleranssia eli jätskit jäi syömättä. Isoja kaveriporukoita, niihin en ollut tottunut enkä niissä sitten viihtynytkään, mikä oli vähän surullista ja ahdistavaakin. Yhden kamalan joulun siellä vietin, syötiin vain lihapullia ja nakkeja ja katsottiin piirrettyjä, siis perusruotsalainen joulu. Miehen vanhemmat tykkäs kovasti puhua rahasta ja sijoituksista, mä tykkäsin sitä vain kuluttaa:), joten ei yhtäläisyyttä sielläkään...

Kolme vuotta ruotsalaista elämää... Maailman kaunein pääkaupunki ei tuntunut kodilta, vaikka kuinka yritin. Toki koin paljon hyviäkin asioita siellä. Ihania ravintoloita ja kahviloita, paitsi se seikka, että ruotsalainen kahvi oli pahaa. Leffatarjonta oli mahtavaa ja siitä nautin paljon. Ja monesta muusta asiasta... Tukholmassa asui myös eräs hyvä ystäväni, ja kun tavattiin, melkein aina saunottiin, oikein uholla, kun ruotsalaiset kerran vaan tykkäs kylpeä...:) Loppujen lopuksi se kaikesta toiminnasta ja ihmisistä huolimatta oli aika yksinäistä aikaa. Yltiösosiaalinen ruotsalainen ja introvertti minä ei sovittu enää yhteen ja lopulta jatkoin elämää tutussa kotikaupungissa yksin. Ja kohta meitä oli kaksi, pieni tyttömäyräkoira ja minä. Oli raskasta taas aloittaa alusta, vaikka kaikki tuo mennyt tavallaan valmistelikin mua tulevaan elämääni, jälkeenpäinhän sen ymmärtää. Vuoden kuluttua alkoi tuntua, että eteenpäin, jonnekin. Mietin paljon Tukholman-aikaa, mikä sen tarkoitus oli ja mitä siitä jäi jäljelle. Ajattelin, että sillä piti olla joku muukin tarkoitus kuin vain hieno kokemus ja myöhemmin vähemmän hieno. Sitten sen keksin, ruotsinkieli. Halusin käyttää sitä ja työn jossa sitä tarvittiin. Taas piti lähteä kauemmas, sukulaisten luo, Pohjanmaalle! Sain töitä ja sain käyttää ruotsia, en vain alkuun aina ymmärtänyt pohjanmaan ruotsia:) Tämän ekan työpaikan kautta löysin ihania kavereita, ja yksi esitteli mut parin kuukauden jälkeen elämäni miehelle, ja pian muutimme yhteen ja menimme kihloihin (hyvin pian), naimisiin vähän myöhemmin ja sitten saimme E:n. Alusta asti oli niin hyvä olla täällä ja tosiaan pian sain syyn ja tarkoituksen kaikelle. Ei ole tarvinnut enää miettiä, jäänkö vai onko jossain jotain parempaa. Ihana tunne, kun  voi olla varma, että on juuri siellä minne kuuluu. Ruoho ei aina ole vihreämpää toisella puolella, se on vihreää siellä missä kastellaan:)

Käytiin muuten sekä kihlajais- että häämatkalla Tukholmassa:) haha ja siellä on edelleen ihana käydä.

Ruotsin puhuminen on vähän ruostunut kun sitä ei niin paljoa tarvitse käyttää. Mutta multa olis jääny paljon hyviä kirjoja lukematta, jos en ruotsia osaisi, ja lopuksi ruotsalaista musiikkia...

Nyt sitten vain E:n kanssa ruotsia opiskelemaan, joskus ollaan jotain sanoja opeteltukin ja hän tuumasi, että puhutaan vielä sitä kieltä mitä isi ei ymmärrä;)

Tuli pitkä teksti ja vähän vaikea aihe, mutta kaikella on siis tarkoituksensa, lopulta.

Vi hörs, ha det gott!

Book lovers never go to bed alone

Täällä taas...on kuin ois uusi ihastus, se pyörii koko ajan mielessä ja pitää päästä sen luo ja olla siinä. Joten tässä olen taas.

Tänään kirjoista: ilman kirjaa ei voi mennä nukkumaan, aina pitää olla joku kirja kesken, välillä parikin, kirjakauppaan meno on yhtä kuin rahan meno, (onneksi tai harmiksi täällä ei ole akateemista kirjakauppaa) ja parasta jos hyvä kirja ei ole vain lainassa, vaan sen saa omaksi. (Joo, luen joskus toiseenkin tai kolmanteen kertaan jonkun hyvän, paitsi nyt kun aikaa ei ole niin paljon ja hyviä kirjoja on niin paljon, on se jäänyt.) Mutta paljon on kirjoja kertynyt ja mietin, että tyttäreni niitä ehkä joskus lukee, toivon ainakin niin. Siksi kai meillä onkin yksi huone "kirjastohuoneena", kaksi seinää kirjoja. Less is more? Haha... No olen sitä mieltä, että kirjoihin se ei päde:)
Tässä tulee pari mun suosikkia:

 

Siitä on aikaa kun noi olen lukenut, mutta sen muistan että kaikki oli tosi mieleenpainuvia. Tuhat loistavaa aurinkoa yksi parhaimmista koskaan. Kertoo afganistanilaisnaisten kohtalosta ja ennen kaikkea kahden naisen ystävyydestä, todella koskettava. Riikka Pulkkisen Totta kertoo myös naisista, mutta syynä kaikkeen on yksi mies. Tosi kauniisti kerrottu, kaksi tarinaa kulkee koko ajan vierekkäin, ja osin aika runollistakin tekstiä, Riikka Pulkkisen tyyliin. Myös yksi parhaimmista:)

Sitten noi kaksi ylintä: englantilaisen Adele Parksin romanttisia ja todentuntuisia ja hauskoja. Englanniksikin helppolukuisia ja mun mielestä parhaimmasta päästä sitä chick-lit -kirjallisuutta. Niitä ei vain oo suomennettu, ruotsiksi löytyy.

Sitten nämä: Kaikki mitä rakastin kertoo kahdesta pariskunnasta ja heidän pojistaan New Yorkin taidepiireissä. On hieman raskaslukuinen, ja tuntuu, että jokainen sana on tärkeä juonen kannalta, (no kirjailijasta tietysti jokainen sana ON tärkeä) mutta alun jälkeen se muuttuu niin hyväksi ja jännittäväksikin, että siitäkin tuli huippu lukukokemus. Paras Siri Hustvedtin kirja mielestäni. Godnatt, finaste on myös tätä arvostettua chick-litiä, mutta Dorothy Koomsonin aiheet ovat mutkikkaita ja erilaisia kuin ehkä yleensä tässä lajissa. Hyvin todentuntuisesti ja koskettavasti ja elämänmakuisesti kirjoitettu. Hänen ja Adele Parksin kirjat sijoittuvat Englantiin, joka viehättää mua tosi paljon, paljon enemmän kuin amerikkalaiset vastaavat. Ehkä se on huumori ja yleinen tunnelma niissä.  Ja viimeisenä jälleen yksi parhaimmista: Aikamatkustajan vaimo. Sen lopetettuani vain tuijotin kattoon, eikä niin ois kiinnostanu ruveta pesemään samantien pyykkiä tai mitä se silloin olikin... Tiedättekö tunteen kun joku hyvä kirja loppuu,  tulee"ikävä" niitä ihmisiä kirjoissa? Onneksi se menee nopeasti ohi, olis aika raskasta muuten tää elämä;) Niin, kirja on siis siinä mielessä erikoinen, että mies hyppää tulevaisuudessa, palaa menneeseen ja on myös siellä missä pitää eli nykyhetkessä. Hän kärsii "aikasiirtymähäiriöstä", sairaudesta. Ja vaimo odottaa...  Tässä kirjassa on paljon hauskuutta ja myös tosi riipaisevia tilanteita. En pidä yliluonnollisista kirjoista yhtään muuten, mutta tätä kirjaa ei sellaiseksi miellä, tässä se on koko ajatus ja niin hyvin kirjoitettu, ettei se häiritse lainkaan. Tästä on myös tehty elokuva, joka oli tietysti paljon laimeampi, vaikka siinä todella hyvät näyttelijät olikin, Rachel McAdams ja Eric Bana. Eli: Don´t judge a book by it's movie!:) Pätee kaikkiin kirjoihin!

xx

Kevät

Kiitos kannustuksesta! Lämmitti mieltä, joten jatketaan!

Kevät, mikä inhottava vuodenaika... siis maalis-huhtikuu. Liian kirkas ja armoton valo, likaiset lumikasat, tuuli, liukkaus...  En oo pitkiin aikoihin tykänny tästä vuodenajasta, vaikka keväälle ajoittuukin varsinainen juhlakausi: syntymäpäivä ja hääpäivä ja vielä myöhemmin äitienpäivä. Luulisi, että miehelle tämä ois paljon vaikeampi vuodenaika;) Pidän paljon enemmän syksystä, jopa marraskuusta, sateesta ja myrskystä. Oon huomannu joka vuosi esim. sisustuslehtiä lukiessa, että syksyisin niissä oikein annetaan lupa "hyvällä omallatunnolla käpertyä sohvannurkkaan viltin alle lukemaan hyvää kirjaa", "ei tarvitse suorittaa", "saa vain olla", jne. Ja kun kevät koittaa, saa lukea samoista lehdistä, että "ihanaa, nyt ulos" tekemään sitä ja tätä,  olemaan pirteä ja sosiaalinen. No juu, tästä voi jo päätellä olenko hyvin sosiaalinen vai viihdynkö hyvin yksikseni;).

Tässä eräs, joka kyllä nauttii auringosta:

 

 

Laitan vielä yhden kuvan, joka on musta niin mainio ja kuvaava (joskus, silloin tällöin;)), olkaapa hyvät naiset:

Kuulemisiin!

Chapter I

Tästäkö se alkaa... no juu. Jännää miten joku ajatus kehkeytyy mielessä eikä untakaan saa kun se siellä pyörii, "voi kun se ois kivaa, en kai mä, mitä mulla on sanottavaa...". En todellakaan ole mikään kirjoittajasielu eikä ole koskaan ollut kaipuuta ilmaista itseäni kirjoittamalla, kunnes nyt?!

Toki olen melkein päivittäin seurannut muutamia blogeja, monet pyörivät sisustuksen ympärillä (mistä yllätys yllätys myös mä olen aina ollut innostunut.) Ja siitä pääsenkin kätevästi aiheeseen, jota viime aikoina olen miettinyt enemmänkin. Eli Vähemmän on enemmän. Niin se vain on. Niin se ei aina ole ollut:) Tuntuu että monet ajatukset muuttuvat tässä vanhetessa ja kun elämä tuntuu koko ajan tuovan kaikenlaista päätettävää ja mietittävää eteen, on rauhoittavaa että kotona saa "silmät ja pää levätä" eli katse voi kohdistua tyhjään tilaan eikä tavaraan, (vaikka sitten kuinka kauniiseen). Mutta tässäkin pitää löytää se tasapaino, kauniita esineitä pitää ehdottomasti(!) :) olla esillä, mutta nekin hukkuvat tungokseen. Tätä vähemmän-ajatusta on pitänyt harjoitella ja paras tapa onkin kerätä posliinipuput kirppikselle, tässäkin on ajoitus tärkeää. Eli silloin kun ne tavarat ärsyttävät (tai pöly niiden ympärillä ja päällä), silloin sen kiukkuenergian avulla tunnelataus tavaroihin vähentyy/häviää ja niin myös tavarat ja voi kun tuntuu hyvältä. Mitään uutta mullistavaa tämä ei varmaan ollut, mutta olen nyt huomannut sen piristävän ja rauhoittavan vaikutuksen. Toki minimalistia musta ei tule, liikaa tykkään kaikesta kauniista ja haluan sitä ympärilleni... sopivasti;).

Toinen asia mikä tulee mieleen Vähemmän on enemmän -ajatuksesta on elämäntyyli yleensä. 6-vuotiaan tytön äitinä elämää haluaa selkeyttää ja lapsen kautta huomaa, ettei sitä menoa ja meininkiä tarvitse aina olla. Tunnetun lastenpsykiatrin Jari Sinkkosen mukaan lapsilta kysyttäessä, mikä oli parasta lapsuudessa tai kotona, oli se, että "vain oltiin". Pelejä, humputtelua (pillimehua ja pullaa kahvilassa), ulkoilua, kaikkea helppoa ja luontevaa. Meillä on kovassa huudossa pelit, varsinkin UNO ja Afrikan tähti, mikä sopii meille vanhemmille, niitä jaksaa itsekin pelata;).

Jospa nyt lopettelen tältä erää, tätä kirjottaessa tyttäreni on kuumeessa kotona ja välillä pitää katsoa Kung fu pandan "hyviä kohtia",  ja koira välillä pyörähtää rapsutuksia kerjäämässä, multitasking!:)

Later, xx