Toki olen melkein päivittäin seurannut muutamia blogeja, monet pyörivät sisustuksen ympärillä (mistä yllätys yllätys myös mä olen aina ollut innostunut.) Ja siitä pääsenkin kätevästi aiheeseen, jota viime aikoina olen miettinyt enemmänkin. Eli Vähemmän on enemmän. Niin se vain on. Niin se ei aina ole ollut:) Tuntuu että monet ajatukset muuttuvat tässä vanhetessa ja kun elämä tuntuu koko ajan tuovan kaikenlaista päätettävää ja mietittävää eteen, on rauhoittavaa että kotona saa "silmät ja pää levätä" eli katse voi kohdistua tyhjään tilaan eikä tavaraan, (vaikka sitten kuinka kauniiseen). Mutta tässäkin pitää löytää se tasapaino, kauniita esineitä pitää ehdottomasti(!) :) olla esillä, mutta nekin hukkuvat tungokseen. Tätä vähemmän-ajatusta on pitänyt harjoitella ja paras tapa onkin kerätä posliinipuput kirppikselle, tässäkin on ajoitus tärkeää. Eli silloin kun ne tavarat ärsyttävät (tai pöly niiden ympärillä ja päällä), silloin sen kiukkuenergian avulla tunnelataus tavaroihin vähentyy/häviää ja niin myös tavarat ja voi kun tuntuu hyvältä. Mitään uutta mullistavaa tämä ei varmaan ollut, mutta olen nyt huomannut sen piristävän ja rauhoittavan vaikutuksen. Toki minimalistia musta ei tule, liikaa tykkään kaikesta kauniista ja haluan sitä ympärilleni... sopivasti;).
Toinen asia mikä tulee mieleen Vähemmän on enemmän -ajatuksesta on elämäntyyli yleensä. 6-vuotiaan tytön äitinä elämää haluaa selkeyttää ja lapsen kautta huomaa, ettei sitä menoa ja meininkiä tarvitse aina olla. Tunnetun lastenpsykiatrin Jari Sinkkosen mukaan lapsilta kysyttäessä, mikä oli parasta lapsuudessa tai kotona, oli se, että "vain oltiin". Pelejä, humputtelua (pillimehua ja pullaa kahvilassa), ulkoilua, kaikkea helppoa ja luontevaa. Meillä on kovassa huudossa pelit, varsinkin UNO ja Afrikan tähti, mikä sopii meille vanhemmille, niitä jaksaa itsekin pelata;).
Jospa nyt lopettelen tältä erää, tätä kirjottaessa tyttäreni on kuumeessa kotona ja välillä pitää katsoa Kung fu pandan "hyviä kohtia", ja koira välillä pyörähtää rapsutuksia kerjäämässä, multitasking!:)
Later, xx
Olipa kiva, kun löysin blogisi. Kirjoitat niin elämänläheisesti ja sujuvasti, että luulisi sinun kirjoittaneen enemmänkin. Siis: ajatuksia ja tyyliä löytyy, joten pue ne sanoiksi ja kuviksi. Niitä on kiva lueskella sohvalla näin kauniina kevätpäivänäkin :).
VastaaPoistaVoi kiitos! Enpä osaa tuohon kommentoida, kauniisti sanottu, tack tack:)
Poista