Elämä vie toisaalle ja tuo takaisin

Ajelin tänään landelle koiran kanssa viikonlopunviettoon, paikanvaihdos silloin tällöin tekee niin hyvää ja myös vapaus vastuusta ja velvotteista hetkeksi.

Ajattelin siinä ajellessa elämän heittelyä, tarkemmin oman paikan löytämistä ihan maantieteellisessäkin mielessä. Olen elämäni aikana asunut monessa paikassa kuten varmasti suuri osa ja luonnollistahan se on. Elämä on vienyt moniin paikkoihin ja välillä on saanut kyllä ihmetellä sitä heittelyä ja tarkoitusta kaikelle, se oli rankkaa ja ahdistavaa aikaa. Väliin mahtui yksi onnellinen ja hauska vuosi, kansanopistossa vietetty vuosi, viikot asuttiin asuntolassa, uusia ystäviä. Myös ahkeraa opiskelua, not:). No, sitten Turussa asuessani ennen vuosituhannenvaihdetta tapasin Tukholman-reissulla paikallisen miehen. Puoli vuotta risteiltyäni (naispaikalla nukkuen kolmen vieraan naisen kanssa autokannen alapuolella moottorit tyynyn alla) muutin hänen luokseen. Pian sain kivan paikan konttoristina optikkoliikkeestä, työ muuttuikin itse rillien tekoon, hauskaa työtä! Siellä työskentelin verstaassa Södermalmilla kolmen miehen ja Bertan kanssa. Onneksi oli Bertta, 5-kymppinen nainen, joka helpotti mun oloa, nim. helpolla ei päästetty, kovin oli miehistä juttua, nauraa sai paljon, yksi parhoista työpaikoistani. Ja kun Södermalmilla oltiin, tunnin ruokatauon ja palkan sai hyvin kulumaan...

Tukholmassa asuminen ja eläminen oli tietysti aluksi aika hulppeaa ja jännittävää pikkukaupungintytölle ja erojakin Suomeen tuli esiin heti: kaupankassoilla istui kohteliaita nuoria miehiä, ruotsalaisilla ei ollut laktoosi-intoleranssia eli jätskit jäi syömättä. Isoja kaveriporukoita, niihin en ollut tottunut enkä niissä sitten viihtynytkään, mikä oli vähän surullista ja ahdistavaakin. Yhden kamalan joulun siellä vietin, syötiin vain lihapullia ja nakkeja ja katsottiin piirrettyjä, siis perusruotsalainen joulu. Miehen vanhemmat tykkäs kovasti puhua rahasta ja sijoituksista, mä tykkäsin sitä vain kuluttaa:), joten ei yhtäläisyyttä sielläkään...

Kolme vuotta ruotsalaista elämää... Maailman kaunein pääkaupunki ei tuntunut kodilta, vaikka kuinka yritin. Toki koin paljon hyviäkin asioita siellä. Ihania ravintoloita ja kahviloita, paitsi se seikka, että ruotsalainen kahvi oli pahaa. Leffatarjonta oli mahtavaa ja siitä nautin paljon. Ja monesta muusta asiasta... Tukholmassa asui myös eräs hyvä ystäväni, ja kun tavattiin, melkein aina saunottiin, oikein uholla, kun ruotsalaiset kerran vaan tykkäs kylpeä...:) Loppujen lopuksi se kaikesta toiminnasta ja ihmisistä huolimatta oli aika yksinäistä aikaa. Yltiösosiaalinen ruotsalainen ja introvertti minä ei sovittu enää yhteen ja lopulta jatkoin elämää tutussa kotikaupungissa yksin. Ja kohta meitä oli kaksi, pieni tyttömäyräkoira ja minä. Oli raskasta taas aloittaa alusta, vaikka kaikki tuo mennyt tavallaan valmistelikin mua tulevaan elämääni, jälkeenpäinhän sen ymmärtää. Vuoden kuluttua alkoi tuntua, että eteenpäin, jonnekin. Mietin paljon Tukholman-aikaa, mikä sen tarkoitus oli ja mitä siitä jäi jäljelle. Ajattelin, että sillä piti olla joku muukin tarkoitus kuin vain hieno kokemus ja myöhemmin vähemmän hieno. Sitten sen keksin, ruotsinkieli. Halusin käyttää sitä ja työn jossa sitä tarvittiin. Taas piti lähteä kauemmas, sukulaisten luo, Pohjanmaalle! Sain töitä ja sain käyttää ruotsia, en vain alkuun aina ymmärtänyt pohjanmaan ruotsia:) Tämän ekan työpaikan kautta löysin ihania kavereita, ja yksi esitteli mut parin kuukauden jälkeen elämäni miehelle, ja pian muutimme yhteen ja menimme kihloihin (hyvin pian), naimisiin vähän myöhemmin ja sitten saimme E:n. Alusta asti oli niin hyvä olla täällä ja tosiaan pian sain syyn ja tarkoituksen kaikelle. Ei ole tarvinnut enää miettiä, jäänkö vai onko jossain jotain parempaa. Ihana tunne, kun  voi olla varma, että on juuri siellä minne kuuluu. Ruoho ei aina ole vihreämpää toisella puolella, se on vihreää siellä missä kastellaan:)

Käytiin muuten sekä kihlajais- että häämatkalla Tukholmassa:) haha ja siellä on edelleen ihana käydä.

Ruotsin puhuminen on vähän ruostunut kun sitä ei niin paljoa tarvitse käyttää. Mutta multa olis jääny paljon hyviä kirjoja lukematta, jos en ruotsia osaisi, ja lopuksi ruotsalaista musiikkia...

Nyt sitten vain E:n kanssa ruotsia opiskelemaan, joskus ollaan jotain sanoja opeteltukin ja hän tuumasi, että puhutaan vielä sitä kieltä mitä isi ei ymmärrä;)

Tuli pitkä teksti ja vähän vaikea aihe, mutta kaikella on siis tarkoituksensa, lopulta.

Vi hörs, ha det gott!