Tuntosarvet pystyssä

Huoh... taas sitä ollaan tässä tilanteessa. Se alkoi edellispäivänä, olin vähän alavireinen (syntymäpäivä saa mut aina jossain vaiheessa alakuloiseksi, en tiedä miksi, en tunnista ikäkriisiä;)) No se veti mielialan alas ja olin herkällä päällä, kaikilla aisteilla ja mausteilla. Huokailut, tiuskimiset, väsymys yms. on kaikki kohdistettu minuun, niin ajattelen. Tätä olen koko nuoruuteni ja aikuisikäni saanut todeta itsessäni, halua piiloutua silloin. Oon saanut rautalangasta itselleni vääntää, ettei se ole aina, läheskään, yleensä harvoin, omaa syytäni, se toisen väsymys tai paha olo. Itsehän varmasti tiuskin ja olen väsynyt, eikä se silloin tunnu tältä, vaan ihan normaalilta ja aina se ohi menee:)

Yliherkkä persoonallisuus, niin olen saanut kuulla. Hyvässä ja pahassa. Niitä hyviä puolia on... hmm, juuri nyt ei tule yhtään mieleen...No tietysti se, että tuntee täydellä voimalla ja huomioi muut, se on myös se huono puoli. Se kun tulee huoneeseen, aistii muiden mielentilat ja sitten ollaan heti "hälytystilassa"... On rasittavaa tunnustella aina missä mennään. Kun ei edes tarvisi! So what, joku on väsynyt/surullinen/kiukkuinen, en ole syypää siihen (yleensä). Kaikki nuo normaaleja tunnetiloja, joita ihminen SAA tuntea, ja jotka myös nopeasti menevät ohi.

Luin jostain (harmi en muista kirjan nimeä), että ihminen ajattelee n. 60 000 ajatusta päivässä. Ja varmasti tuntee tuhansia eri tunteita, no, siitä voikin jo päätellä ettei kaikkia niitä pidä ajatella tosina. Ajatukset tulee ja ne menee. Tärkeää olisi, että tunnistaa ajatuksen ja antaa sitten sen mennä. Ihminen ei ole yhtä kuin hänen ajatuksensa, ihminen vain ajattelee niitä ja jokainen ajatus on pienempi kuin mitä itse on. Ihminen on muutoksessa koko ajan, ja musta se antaa toivoa. Kuulostaa niin helpolta, mutta eihän se ole. Mutta mua ainakin yleensä lohduttaa lukea faktaa, se auttaa kun edes järjellä ymmärtää jonkun asian tai ajatuksen järjettömyyden, vaikka se sitten kauemmin kestääkin oman pään hyväksyä asia, jopa vaikka hyvänkin asian. Yleensähän asiat ei ole niin huonosti kuin sitä synkkinä hetkinä ajattelee. Se on hyvä muistaa!

Tunneälyä ei kuitenkaan liikaa taida maailmassa olla. Enkä nyt meinaa, että mulla on juuri sopivassa suhteessa sitä, mutta kaipa "herkkänä" ihmisenä mulla sitä kuitenkin on. Tunneälyä tarvitaan joka päivä, työssä, kotona, joka paikassa. Sehän myös helpottaa toisten kanssa olemista ja kanssakäymistä yleensä. Välillä se rasittaakin ja voi viedä voimia ihan kohtuuttomasti, jos rupeaa yliherkkänä analysoimaan kaikkea sanomaansa tai jonkun muun sanomaa. Nuorempana voin kauankin märehtiä omia sanomisiani tai toisen, mitä se tarkoitti sillä jne. Voi mitä ajan, energian ja nuoruuden tuhlausta, never again! Siitä olen päässyt onneksi eroon, nyt vain kamppailen näiden tuntosarvieni kanssa, mutta kun on tässä jossain välissä myös oppinut puhumaankin enemmän ajatuksista ja tunteista, niin sitten tilanteet ei kestä kauaa ja niistä päästään yli.

Tässäkin prosessissa olen jo pitkälle päässyt, sekin on todiste, että kun edes järjellä saa ajateltua asian, niin se rauhoittaa ja asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Mutta eihän sitä koskaan valmis pakkaus ole, joten vielä välillä saan muistuttaa itseäni sitä rautalangasta väännettyä totuutta:)

Leppoisia ja rentoja kevätpäiviä toivottelen,

xx