http://www.lily.fi/palsta/tast-vinkkelist
Laittakaahan osoite ylös:) Kai tulette mukaani?
Nähdään siellä!
Terv. Mrs. K.
4/18/2013
Muutto!
Hei lukijani! Siirryin toiseen osoitteeseen, tänne:
http://www.lily.fi/palsta/tast-vinkkelist
Laittakaahan osoite ylös:) Kai tulette mukaani?
Nähdään siellä!
Terv. Mrs. K.
http://www.lily.fi/palsta/tast-vinkkelist
Laittakaahan osoite ylös:) Kai tulette mukaani?
Nähdään siellä!
Terv. Mrs. K.
4/15/2013
Lisää sisustusunelmia
Herätä keskellä Central Parkia...! Ihana makuuhuone. http://lamaisondannag.blogspot.fr/
Pidän kaikesta tässä kuvassa, tapetti, divaani, värit ja pino lehtiä. http://thezhush.blogspot.fi/
Viehättävä sohva ja lamppu, ja värit. http://www.finnishdesignshop.com/
Siinä sitä on sukugalleriaa;) http://www.fromscandinaviawithlove.com/
Ikea-inspistä
Nyt rakkaaseen aiheeseen taas, sisustukseen. Ikean Stockholm-sarjasta löytyy vaikka mitä ihanuuksia. Nämä ottaisin mielelläni:
Kuvat täältä: http://www.ikea.com
Mukavaa maanantaita!
4/13/2013
Nyt kiehahti!
Siis nämä koulua käyvät kullannuput... Milloin se muuttui tällaiseksi, mitä lehdissä on saanut lukea?
Tänään kuuntelin, kun 60-luvulla koulua käyneet juttelivat heidän kouluajastaan. Kuulosti niin viattomalta ja jotenkin oikealta. Toki varmaan epäkohtiakin oli, mutta niistä ei ollut puhetta. Siellä oli sovussa 1.- 3. luokkalaiset samassa luokassa pienessä kyläkoulussa, koulun jälkeen kerättiin polttopuita luokkaan. Kesälomalla tehtiin luokkaretki opettajan sukulaisen luo, jossa sitten yövyttiin. Ei tuhlattu kouluaikaa retkeilyyn...
Omasta ala-asteajasta en muista paljoa, paitsi sen ihanan pulpetin, jonne sai kaikki aarteet, sen penaalin:) Ja sen, että jotkut sai jälkkäriä, ja itselle oli tärkeää, että käyttäytyminen oli 10 ja huolellisuus samoin. Tuntui kurjalta, kun se joskus laski ysiin.(!) En muista, että ketään olisi juuri kiusattukaan. Sen muistan kyllä hyvin, että kukaan ei turhia opettajalle tiuskinut tai uhkaillut, eivätkä asiat menneet päälaelleen, että oppilaat olivat opettajien yläpuolella. Muistan, että koko ala-aste oli sellaista viatonta ja hyvää aikaa, jota toivoisin, että oma tyttäreni ja muut uudet koululaiset saisivat kokea.
Nyt koululaiset tietävät tarkkaan omat oikeutensa ja opettajat ovat pulassa. Miten se on voinut mennä tähän? Luulenpa, että kaiken takana on se kaikista tärkein asia, kotikasvatus. Siitähän kaikki lähtee ja sen pohjalle luodaan turvallisuudentunne ja luottamus, jotta nämä koululaiset tietävät oikean ja väärän ja sen, että heillä on turvallista olla koulussa ja kotona, ja että löytyy aikuinen, joka kuuntelee. Ja opetetaan käytöstapoja, kotona. Se ei ole koulun tehtävä. Sitten ne vanhemmat, jotka ovat sitä mieltä, että heidän lapselleen ei saa sanoa vastaan eikä näpäyttää mistään, tietysti lapsi ottaa tämän asenteen myös eikä ehkä epäile sitä myös näyttää. Siis kyllä kiehahtaa, kun ajattelee, millaisia vanhempia on ja sitten heidän tuotoksena näitä koululaisia tulee. Toki on aina poikkeuksia, takana voi olla hyvin erilaisia sosiaalisia ympäristöjä ja vaikeita elämäntilanteita, jotka tietenkin pistävät lapset koville. Siihen tarvitaan apua perheen ulkopuolelta ja ajoissa (ja on jo aivan eri aihe). Lapsi tarvitsisi edes yhden aikuisen, johon voisi poikkeuksetta luottaa, ja jolta saada tukea ja tunteen siitä, että on hyvä ja kelpaa.
Meidän tyttö aloittaa pian koulun ja toki sitä miettii, miten se tulee vaikuttamaan ja myös mitä vaikutuksia sieltä saa. Sen jo tietää, että koulunpihoilla kiroillaan ihan railakkaasti, jos se tarttuu, niin se on sitten meidän vanhempien tehtävä kitkeä se pois. Tietysti se jossain perheissä kuuluu ihan perussanastoonkin, sille ei kai mitään voi. Kiusaajat ja kiusatuksi tulevat, niitä en vielä mieti, kun ei sitä voi ennakoida tässä vaiheessa, turha murehtia. Mutta kyllä rukouksin saattelen sitten syksyllä oman tyttäreni koulutielle.
Todella hyvä, että tämän opettajan potkuista on noussut haloo, on sentään jotain oikeudentajua ihmisissä ja myös hyvä herätys kaikille, että missä oikein mennään? Auktoriteettia tarvitaan, se luo sitä turvaa koululaisille. Se mitä toivon omalle pikku koululaiselleni ja kaikille muille koulun aloittaville on tasapuolinen, kannustava, ystävällinen ja jämäkkäkin opettaja, jota voi arvostaa ja kuunnella ja joka ottaa jokaisen oppilaan vastaan sellaisena kuin hän on. Joka osaa luoda sen hyvän opettaja-oppilassuhteen ja osoittaa missä kaappi seisoo, silleen lempeästi. Siitä on hyvä alkaa.
Ps. En ole aiheesta muuta lukenut kuin sen mikä aiheutti opettajan potkut, mutta tuossa ajellessa kotiin syntyi näitä ajatuksia tästä aiheesta.
Tänään kuuntelin, kun 60-luvulla koulua käyneet juttelivat heidän kouluajastaan. Kuulosti niin viattomalta ja jotenkin oikealta. Toki varmaan epäkohtiakin oli, mutta niistä ei ollut puhetta. Siellä oli sovussa 1.- 3. luokkalaiset samassa luokassa pienessä kyläkoulussa, koulun jälkeen kerättiin polttopuita luokkaan. Kesälomalla tehtiin luokkaretki opettajan sukulaisen luo, jossa sitten yövyttiin. Ei tuhlattu kouluaikaa retkeilyyn...
Omasta ala-asteajasta en muista paljoa, paitsi sen ihanan pulpetin, jonne sai kaikki aarteet, sen penaalin:) Ja sen, että jotkut sai jälkkäriä, ja itselle oli tärkeää, että käyttäytyminen oli 10 ja huolellisuus samoin. Tuntui kurjalta, kun se joskus laski ysiin.(!) En muista, että ketään olisi juuri kiusattukaan. Sen muistan kyllä hyvin, että kukaan ei turhia opettajalle tiuskinut tai uhkaillut, eivätkä asiat menneet päälaelleen, että oppilaat olivat opettajien yläpuolella. Muistan, että koko ala-aste oli sellaista viatonta ja hyvää aikaa, jota toivoisin, että oma tyttäreni ja muut uudet koululaiset saisivat kokea.
Nyt koululaiset tietävät tarkkaan omat oikeutensa ja opettajat ovat pulassa. Miten se on voinut mennä tähän? Luulenpa, että kaiken takana on se kaikista tärkein asia, kotikasvatus. Siitähän kaikki lähtee ja sen pohjalle luodaan turvallisuudentunne ja luottamus, jotta nämä koululaiset tietävät oikean ja väärän ja sen, että heillä on turvallista olla koulussa ja kotona, ja että löytyy aikuinen, joka kuuntelee. Ja opetetaan käytöstapoja, kotona. Se ei ole koulun tehtävä. Sitten ne vanhemmat, jotka ovat sitä mieltä, että heidän lapselleen ei saa sanoa vastaan eikä näpäyttää mistään, tietysti lapsi ottaa tämän asenteen myös eikä ehkä epäile sitä myös näyttää. Siis kyllä kiehahtaa, kun ajattelee, millaisia vanhempia on ja sitten heidän tuotoksena näitä koululaisia tulee. Toki on aina poikkeuksia, takana voi olla hyvin erilaisia sosiaalisia ympäristöjä ja vaikeita elämäntilanteita, jotka tietenkin pistävät lapset koville. Siihen tarvitaan apua perheen ulkopuolelta ja ajoissa (ja on jo aivan eri aihe). Lapsi tarvitsisi edes yhden aikuisen, johon voisi poikkeuksetta luottaa, ja jolta saada tukea ja tunteen siitä, että on hyvä ja kelpaa.
Meidän tyttö aloittaa pian koulun ja toki sitä miettii, miten se tulee vaikuttamaan ja myös mitä vaikutuksia sieltä saa. Sen jo tietää, että koulunpihoilla kiroillaan ihan railakkaasti, jos se tarttuu, niin se on sitten meidän vanhempien tehtävä kitkeä se pois. Tietysti se jossain perheissä kuuluu ihan perussanastoonkin, sille ei kai mitään voi. Kiusaajat ja kiusatuksi tulevat, niitä en vielä mieti, kun ei sitä voi ennakoida tässä vaiheessa, turha murehtia. Mutta kyllä rukouksin saattelen sitten syksyllä oman tyttäreni koulutielle.
Todella hyvä, että tämän opettajan potkuista on noussut haloo, on sentään jotain oikeudentajua ihmisissä ja myös hyvä herätys kaikille, että missä oikein mennään? Auktoriteettia tarvitaan, se luo sitä turvaa koululaisille. Se mitä toivon omalle pikku koululaiselleni ja kaikille muille koulun aloittaville on tasapuolinen, kannustava, ystävällinen ja jämäkkäkin opettaja, jota voi arvostaa ja kuunnella ja joka ottaa jokaisen oppilaan vastaan sellaisena kuin hän on. Joka osaa luoda sen hyvän opettaja-oppilassuhteen ja osoittaa missä kaappi seisoo, silleen lempeästi. Siitä on hyvä alkaa.
Ps. En ole aiheesta muuta lukenut kuin sen mikä aiheutti opettajan potkut, mutta tuossa ajellessa kotiin syntyi näitä ajatuksia tästä aiheesta.
Kindness is always in fashion!
Viikonlopun jatkoja!
4/12/2013
Getaway
Täällä olen, yhdessä suosikkipaikoistani oman kodin lisäksi. Tänne on ihana tulla työviikon jälkeen, passattavaksi. Täällä on oma vinttihuone, jonne ei kuulu ääniä. Talvisin on kuin pumpuliin kääritty satumaa. Pikavisiitti tällä kertaa, huomenna kotiin. Mutta tällaisilla paikanvaihdoksilla on vain niin piristävä vaikutus, yksinkertaisesti.
Toinen tärkeä paikka on Tukholma. Sinne on päästävä ainakin joka toinen vuosi käymään. Se on kumma, kun aina riittää tutut paikat, on niin helppoa kun ei tarvi eksyillä ja lukea väärinpäin karttaa. Kyllä on mukavuudenhalu huipussaan,myönnetään. Joskushan ne parhaat paikat löytyy vahingossa. Tänään töissä aamukahvilla kaksi meistä tunnusti tämän Tukholman-pakkomielteen. Sinne vain on päästävä kuulemaan metron tutut kuulutukset, suurkaupungin hyörinän äänet, kahviloiden tuoksut. Aina sinne on saapunut laivalla aamutuimaan 7 aikaan, ja silloin just kaupunki heräilee. Lehtiä kärrätään kojuihin, aamusämpylöitä kahviloihin, kiireiset tyylikkäät miehet menossa töihin... itsellä ei siinä vaiheessa ole kiire mihinkään, kun kaupatkaan eivät ole vielä auki. Jo laivareissulla sinne pääsee siihen olotilaan, että kaikki arjen asiat ja päätökset saa odottaa - laivalla kun on vähän ei-kenenkään maalla, nautin siitä tunteesta, kuin pieni tauko elämästä, tavallaan.
Hassua, mutta kolmas tällainen must-kohde on... Turku! Monien rakastama ja yhtä monen vihaama. Ajasta kun asuin siellä ei ole mitään erityisiä muistoja, paitsi yksi hyvä kaveri, mutta en siellä viihtynyt ja ihmiset oli, no turkulaisia;). Nyt siellä on ihana käydä, tietenkin ystäväperheen luona, jokirannassa ja kaupoissa. Ja sitten kun junan tai auton ikkunasta alkaa laakeat pellot näkyä, tuntuu että täällä mun on paras olla, kotona pohjanmaalla.
Hauska kuriositeetti Tukholmasta, siellä Designtorgetissa myydään kuulemma levyä, joka on täynnä Tukholman ääniä, sen voisi seuraavalla kerralla hankkia;) Mutta purkitettua ilmaa en tarvi... no ehkä New Yorkin ilmaa, jota kyllä myös paikan päällä mielelläni haistelisin, toivottavasti joskus.
Vaikka on niin paljon paikkoja, joissa en ole koskaan käynyt, tulee niistä paikoista joissa on käynyt jotenkin tärkeitä ja mieluisia, joten on tullut sitten käytyä pariin kertaan muutamassa. Mutta nyt meillä on haaveissa aivan uusi kohde koko perheelle, ehkä, toivottavasti, ensi vuonna päästään.. Vielä siis löytyy vähän seikkailumieltä tästäkin "vanhasta sielusta";)
Lisäys: Tuli tässä vielä mieleen, kuinka jotenkin ihmeelliseltä tuntuu, kun oma tytär kulkee näissä itselle tärkeissä paikoissa. Synnyinkaupungissani suosikkikahvilassa venesatamassa, torin leikkipuistossa, kaduilla. Samaten paikoissa joissa itse olen nuorempana ja aikuisena asunut. Se on aika merkittävä tunne ja vaikeasti kuvailtava.
Rentouttavaa viikonloppua! Ja ihanaa, kun näyttää lukijoita olevan tuon laskurin perusteella. Kiitos kun luette!
Toinen tärkeä paikka on Tukholma. Sinne on päästävä ainakin joka toinen vuosi käymään. Se on kumma, kun aina riittää tutut paikat, on niin helppoa kun ei tarvi eksyillä ja lukea väärinpäin karttaa. Kyllä on mukavuudenhalu huipussaan,myönnetään. Joskushan ne parhaat paikat löytyy vahingossa. Tänään töissä aamukahvilla kaksi meistä tunnusti tämän Tukholman-pakkomielteen. Sinne vain on päästävä kuulemaan metron tutut kuulutukset, suurkaupungin hyörinän äänet, kahviloiden tuoksut. Aina sinne on saapunut laivalla aamutuimaan 7 aikaan, ja silloin just kaupunki heräilee. Lehtiä kärrätään kojuihin, aamusämpylöitä kahviloihin, kiireiset tyylikkäät miehet menossa töihin... itsellä ei siinä vaiheessa ole kiire mihinkään, kun kaupatkaan eivät ole vielä auki. Jo laivareissulla sinne pääsee siihen olotilaan, että kaikki arjen asiat ja päätökset saa odottaa - laivalla kun on vähän ei-kenenkään maalla, nautin siitä tunteesta, kuin pieni tauko elämästä, tavallaan.
Hassua, mutta kolmas tällainen must-kohde on... Turku! Monien rakastama ja yhtä monen vihaama. Ajasta kun asuin siellä ei ole mitään erityisiä muistoja, paitsi yksi hyvä kaveri, mutta en siellä viihtynyt ja ihmiset oli, no turkulaisia;). Nyt siellä on ihana käydä, tietenkin ystäväperheen luona, jokirannassa ja kaupoissa. Ja sitten kun junan tai auton ikkunasta alkaa laakeat pellot näkyä, tuntuu että täällä mun on paras olla, kotona pohjanmaalla.
Hauska kuriositeetti Tukholmasta, siellä Designtorgetissa myydään kuulemma levyä, joka on täynnä Tukholman ääniä, sen voisi seuraavalla kerralla hankkia;) Mutta purkitettua ilmaa en tarvi... no ehkä New Yorkin ilmaa, jota kyllä myös paikan päällä mielelläni haistelisin, toivottavasti joskus.
Vaikka on niin paljon paikkoja, joissa en ole koskaan käynyt, tulee niistä paikoista joissa on käynyt jotenkin tärkeitä ja mieluisia, joten on tullut sitten käytyä pariin kertaan muutamassa. Mutta nyt meillä on haaveissa aivan uusi kohde koko perheelle, ehkä, toivottavasti, ensi vuonna päästään.. Vielä siis löytyy vähän seikkailumieltä tästäkin "vanhasta sielusta";)
Lisäys: Tuli tässä vielä mieleen, kuinka jotenkin ihmeelliseltä tuntuu, kun oma tytär kulkee näissä itselle tärkeissä paikoissa. Synnyinkaupungissani suosikkikahvilassa venesatamassa, torin leikkipuistossa, kaduilla. Samaten paikoissa joissa itse olen nuorempana ja aikuisena asunut. Se on aika merkittävä tunne ja vaikeasti kuvailtava.
Rentouttavaa viikonloppua! Ja ihanaa, kun näyttää lukijoita olevan tuon laskurin perusteella. Kiitos kun luette!
4/09/2013
Mitä miehen tulee olla...
Hejsan taas!
Sain juuri niin ihanaa palautetta blogistani, että aivan herkisti ja antoi taas potkua kirjoittaa. Kommentit tuntuvat tosi tärkeiltä ja ennen kaikkea ilahduttaa, ettei täällä yksin tarvitse huudella;). Tiedän kyllä itsestäni, kun luen muiden blogeja, että kommentointi yleensä jää. Mutta olisin todella iloinen kommenteista jatkossakin!
Tyttö palasi tänään kotiin ja elämä asettui uomiinsa, perheyritys pyörähti ns. käyntiin. Leivän tekoa, hetken kuluttua sen toisenkin leivän tekoa, kuulumisia, sohvan tyynyt muutti heti paikkaansa ja palapelit valtasi olohuoneen pöydän. Ne kotoisat elämän äänet... Meillä oli miehen kanssa todella virkistävä viikonloppu, eilen juhlittiin vielä 7:ttä hääpäivää, aika saavutus! Ja saavutus oli tänä aamuna herätä, päästä töihin ja jaksaa siellä ollakin, yksi viinilasi teki tepposet yöunelle, joka jäi tosi vähälle. Odottelen vähän jo, että pääsee tästä nukkumaan, vaikka jo yhdet tirsatkin oon nukkunut, oon tosi huono olemaan väsyneellä päällä. Tuskin siitä kukaan kyllä tykkää, mutta monet (esim. mieheni) näyttää toimivan aivan normaalisti, vaikka samoissa kemuissa eilen oltiin;). Tuli vielä viininjuonnista mieleen, että on se varmaan mun suojeluksi, että se vaikuttaa niin herkästi, muuten varmaan maistuisi viinilasillinen etelä-eurooppalaiseen tapaan paljon useammin, joten parempi näin kuitenkin.
Meidän ihanan viikonlopun inspiroivana ajattelin kirjoittaa siitä,
Mitä miehen tulee olla...
Tuoksua partavedeltä.
Avata ovia, tehdä ruokaa musiikin tahdissa, suukottaa hyvät yöt ja huomenet.
Leikata tyttären varpaankynnet ja otsatukkaa, huomata kun vaimo on pyyhkinyt pölyt, tai on väsynyt.
Keskustella, kuunnella.
Sanoa rakastavansa ja näyttää se.
(Järjestys täysin satunnainen, huomasin juuri tai oikeastaan päinvastainen, kun tarkemmin katsoin.)
Ja sellaisen miehen olen saanut!
Ja luulisin, että kaikki naiset tykkäävät em. asioista. Kukaan ei voi olla niin feministi tai ehdottoman tasa-arvoinen, etteikö tykkäisi siitä, että mies avaa oven, "saan mä sen itsekin auki"??, saada kukkia joskus tai aamupalaa sänkyyn. Juju taitaa olla se, että mieskin ilahtuu varmasti, jos saa aamupalaa sänkyyn tai ostaa jonkun herkun, esim. maksamakkaraa tai niitä lihapiirakoita tai jotain muuta miehistä jääkaappiin. Siitä pääsinkin juuri onnellisen avioliiton yhteen tärkeimmistä, tehdä toiselle mukavia juttuja. Saada ja antaa. Tosi helppo resepti, mutta eihän sitä aina huvita, joskus pitää vain tehdä. Tärkein on mielestäni jutella keskenään. (Joo en ole itse tätä keksinyt;)) Mutta omakohtaisesti sen olen huomannut pari vuotta sitten. Jossain vaiheessa sitä "laiskistui", ei jaksanut jakaa ajatuksia, mutta sitten tajusi, ettei voi saada toiselta ymmärrystä ja tukea, jos ei kerro ja puhu. Se tuo suhteeseen niin paljon uutta mielenkiintoa, kun oppii juttelemaan keskenään, oppii toisesta aina vain uutta vuosienkin jälkeen ja se tuo myös sen syvän luottamuksen ja kiintymyksen. Pointti siinä on, että siihen pitää vain ryhtyä! Se ei itsestään tapahdu, vaan sitä pitää alkuun vähän vetää henkeä ja pakottaa itsensä puhumaan ja siitä se lähtee, and it´s so worth it!
Tässä joku mies nauttii aamupalasta ja lehdestä sängyssä.
Jotain tällaista sopivassa määrin:
Ja lopuksi, tällainen kuuluu herrasmiehen varustukseen:
Take care!
Sain juuri niin ihanaa palautetta blogistani, että aivan herkisti ja antoi taas potkua kirjoittaa. Kommentit tuntuvat tosi tärkeiltä ja ennen kaikkea ilahduttaa, ettei täällä yksin tarvitse huudella;). Tiedän kyllä itsestäni, kun luen muiden blogeja, että kommentointi yleensä jää. Mutta olisin todella iloinen kommenteista jatkossakin!
Tyttö palasi tänään kotiin ja elämä asettui uomiinsa, perheyritys pyörähti ns. käyntiin. Leivän tekoa, hetken kuluttua sen toisenkin leivän tekoa, kuulumisia, sohvan tyynyt muutti heti paikkaansa ja palapelit valtasi olohuoneen pöydän. Ne kotoisat elämän äänet... Meillä oli miehen kanssa todella virkistävä viikonloppu, eilen juhlittiin vielä 7:ttä hääpäivää, aika saavutus! Ja saavutus oli tänä aamuna herätä, päästä töihin ja jaksaa siellä ollakin, yksi viinilasi teki tepposet yöunelle, joka jäi tosi vähälle. Odottelen vähän jo, että pääsee tästä nukkumaan, vaikka jo yhdet tirsatkin oon nukkunut, oon tosi huono olemaan väsyneellä päällä. Tuskin siitä kukaan kyllä tykkää, mutta monet (esim. mieheni) näyttää toimivan aivan normaalisti, vaikka samoissa kemuissa eilen oltiin;). Tuli vielä viininjuonnista mieleen, että on se varmaan mun suojeluksi, että se vaikuttaa niin herkästi, muuten varmaan maistuisi viinilasillinen etelä-eurooppalaiseen tapaan paljon useammin, joten parempi näin kuitenkin.
Meidän ihanan viikonlopun inspiroivana ajattelin kirjoittaa siitä,
Mitä miehen tulee olla...
Tuoksua partavedeltä.
Avata ovia, tehdä ruokaa musiikin tahdissa, suukottaa hyvät yöt ja huomenet.
Leikata tyttären varpaankynnet ja otsatukkaa, huomata kun vaimo on pyyhkinyt pölyt, tai on väsynyt.
Keskustella, kuunnella.
Sanoa rakastavansa ja näyttää se.
(Järjestys täysin satunnainen, huomasin juuri tai oikeastaan päinvastainen, kun tarkemmin katsoin.)
Ja sellaisen miehen olen saanut!
Ja luulisin, että kaikki naiset tykkäävät em. asioista. Kukaan ei voi olla niin feministi tai ehdottoman tasa-arvoinen, etteikö tykkäisi siitä, että mies avaa oven, "saan mä sen itsekin auki"??, saada kukkia joskus tai aamupalaa sänkyyn. Juju taitaa olla se, että mieskin ilahtuu varmasti, jos saa aamupalaa sänkyyn tai ostaa jonkun herkun, esim. maksamakkaraa tai niitä lihapiirakoita tai jotain muuta miehistä jääkaappiin. Siitä pääsinkin juuri onnellisen avioliiton yhteen tärkeimmistä, tehdä toiselle mukavia juttuja. Saada ja antaa. Tosi helppo resepti, mutta eihän sitä aina huvita, joskus pitää vain tehdä. Tärkein on mielestäni jutella keskenään. (Joo en ole itse tätä keksinyt;)) Mutta omakohtaisesti sen olen huomannut pari vuotta sitten. Jossain vaiheessa sitä "laiskistui", ei jaksanut jakaa ajatuksia, mutta sitten tajusi, ettei voi saada toiselta ymmärrystä ja tukea, jos ei kerro ja puhu. Se tuo suhteeseen niin paljon uutta mielenkiintoa, kun oppii juttelemaan keskenään, oppii toisesta aina vain uutta vuosienkin jälkeen ja se tuo myös sen syvän luottamuksen ja kiintymyksen. Pointti siinä on, että siihen pitää vain ryhtyä! Se ei itsestään tapahdu, vaan sitä pitää alkuun vähän vetää henkeä ja pakottaa itsensä puhumaan ja siitä se lähtee, and it´s so worth it!
Tässä joku mies nauttii aamupalasta ja lehdestä sängyssä.
Jotain tällaista sopivassa määrin:
Ja lopuksi, tällainen kuuluu herrasmiehen varustukseen:
Toivottavasti kaikki te, jotka vielä odotatte, löydätte oman unelmien miehenne, uskon, että jokaiselle on sellainen varattu! Löysinhän minäkin.Take care!
4/07/2013
Viikko kuvina
Viikko alkoi synttärijuhlilla...
Mm. tällaisen ihanuuden sain, korkkipohjaisen Vitriinin. Oli mies hyvin osannut valita;) Ja tyttäreltä kolme korttia, mikään ei voita niitä.
Lauantaina vietiin tyttö mummin ja vaarin luokse ja niin alkoi meidän vapaa viikonloppu, joka jatkuu tiistaille. Vapaus! Myönnetään, että tuntuu hyvältä ja siitä ei pitäisi tuntea yhtään huonoa omaatuntoa. Joskus vaan on hyvä olla vapaa kaikesta, ei tarvitse kuin itsestä huolehtia. Ja tyttö saa vähän vapaata eskarista ja mummi ja vaari saa vastapainoksi tohinaa ympärilleen, win-win- tilanne kaikille!
Tästä se vapaus alkoi:
Laihian Jakkulassa oli ensi-ilta ja sinnehän me mentiin, kun kerran miehen siskon mies oli ohjannut ja näytteli pääosaa Akkarallissa, "hulvattoman hauskassa maalaiskomediassa", ja sitä se tosiaan oli. Kyllä sai nauraa, ja väliajalla tarjottiin kahvia ja" vähän parempaa nisua", teki hyvää koko ilta.
Tänään sitten onkin taas talvi ja lunta on satanut ja sataa aina vaan. Tässä kahden vapaudesta nauttivan sunnuntailounas:
Toisella pari muhkeaa lihapiirakkaa ja toisella ns. vihanneskeittoa... Ja jottei tarvis jutella keskenämme, on meillä muuta hyvää seuraa...
Tänään oli sopiva päivä katsoa leffa. Tosi harvoin vuokrataan ja jos vuokrataan, niin lopputuloksena on aina joku kompromissielokuva, joka ei ole oikein kummankaan mieleen, meidän maut on niin erilaiset. Ja iltaisin ei jaksa valvoa, ja kirja voittaa aina elokuvan ja muutenkin leffat on parasta leffateatterissa.... joten siis ihme, että saatiin jotain vuokrattua, mutta tämä piti nähdä:
Ja oli hyvä, molempien mielestä.
xx
4/04/2013
Sukkia ja muuta tärkeää
Nyt saa paatos hetkeksi riittää, ja elämänohjeet myös. Pärjännette ilmankin :) Nythän on kevät, aurinko paistaa ja pihallakin on enää puolen metrin kinokset. Etupuolelta lumet on poissa toukokuussa, 6 vuoden kokemuksesta sen tietää. Sille puolen ei paista aurinko, joten talvi on kadun puolella pitkä... Koiran kanssa lenkkeily on juuri nyt aika haastavaa ja vaihtelevaakin, saa väistellä mutavelliä, liukastella jäällä, välillä uppoaa johonkin sulaneeseen kuoppaan ja sitten on kuivaakin. Koiran kanssa se on sellaista ristihyppelyä, täytyy myös ohitella niitä muita esteitä, näitä jokakeväisiä puheenaiheita...
Nyt on ollut pari merkkipäivää ja ne aina vaatii ne muutamat postilähetykset, mm. kummipojalle lahjan. Kuinka vanhaksi pitää tulla, että muistaisi ajoissa laittaa postiin? Joka ikinen kerta pieni paniikki päällä, ja niin tänäänkin lähti lahjat ilman käärepapereita postin pussiin, että ehtii perille vain päivän myöhässä... Ja kun sama paniikkikiire koskee myös "tärkeitä virallisia" juttuja, kuten eskarin lappuja, "oho tää piti palauttaa viime viikolla". Tytärparka on ottanut asiakseen muistuttaa meitä vanhempia uimareissuista sun muista, hänellä kun on vielä nuori ja terävä pää... Ja ilmoitti myös tänään, että hän on ainoa eskarissa, jolla on vielä villasukat. Yleensä hoitajat jotenkin hienosti ilmoittavat, että enää ei tarvitse tuoda villahaalaria yms., voisi tuoda esim. kurahaalarin... Sana välikausi ei oo meillä käytössä, eikä sitä välikausihaalariakaan ole. Mutta siitä pidän kiinni, että hameen ja sukkahousujen kanssa ei pidetä sukkia! Hmm, just illalla mies ja tytär vertailivat sukkiaan ja niissä olevia reikiä, mies voitti, haha. Ihanaa tuo lämmin isä-tytärsuhde, joka on niin mutkatonta. Arvostan sitä tosi paljon, ja on onnea nähdä heidän hulluttelevan ja juttelevan yhdessä, kun tietää, että toisinkin voisi olla.
Asiasta toiseen...Tuli tässä mieleen, kun joku päivä sitten kiertelin kauppoja, että miksi tulee jotenkin syyllinen olo kaupassa, jos ei osta mitään? Varsinkin jos sattuu olemaan ainoa asiakas kaupassa, jo se tuntuu vähän tukalalta. No kohteliaisuuttani en sentään ole mitään ostanut, pää pystyssä vain seuraavaan (tyhjään) kauppaan. Ja sitäkin ihmettelen, että kuinka monta mustaa puseroa on sopiva määrä? Kaupassa yleensä se musta näyttää parhaalta, kotona kaapista saa sitten etsiä mustasta kasasta sitä mustaa puseroa. No siihen asti, kunnes keksivät tummemman värin, ostan mustaa.
Näihin mietteisiin tällä kertaa, öitä!
Nyt on ollut pari merkkipäivää ja ne aina vaatii ne muutamat postilähetykset, mm. kummipojalle lahjan. Kuinka vanhaksi pitää tulla, että muistaisi ajoissa laittaa postiin? Joka ikinen kerta pieni paniikki päällä, ja niin tänäänkin lähti lahjat ilman käärepapereita postin pussiin, että ehtii perille vain päivän myöhässä... Ja kun sama paniikkikiire koskee myös "tärkeitä virallisia" juttuja, kuten eskarin lappuja, "oho tää piti palauttaa viime viikolla". Tytärparka on ottanut asiakseen muistuttaa meitä vanhempia uimareissuista sun muista, hänellä kun on vielä nuori ja terävä pää... Ja ilmoitti myös tänään, että hän on ainoa eskarissa, jolla on vielä villasukat. Yleensä hoitajat jotenkin hienosti ilmoittavat, että enää ei tarvitse tuoda villahaalaria yms., voisi tuoda esim. kurahaalarin... Sana välikausi ei oo meillä käytössä, eikä sitä välikausihaalariakaan ole. Mutta siitä pidän kiinni, että hameen ja sukkahousujen kanssa ei pidetä sukkia! Hmm, just illalla mies ja tytär vertailivat sukkiaan ja niissä olevia reikiä, mies voitti, haha. Ihanaa tuo lämmin isä-tytärsuhde, joka on niin mutkatonta. Arvostan sitä tosi paljon, ja on onnea nähdä heidän hulluttelevan ja juttelevan yhdessä, kun tietää, että toisinkin voisi olla.
Asiasta toiseen...Tuli tässä mieleen, kun joku päivä sitten kiertelin kauppoja, että miksi tulee jotenkin syyllinen olo kaupassa, jos ei osta mitään? Varsinkin jos sattuu olemaan ainoa asiakas kaupassa, jo se tuntuu vähän tukalalta. No kohteliaisuuttani en sentään ole mitään ostanut, pää pystyssä vain seuraavaan (tyhjään) kauppaan. Ja sitäkin ihmettelen, että kuinka monta mustaa puseroa on sopiva määrä? Kaupassa yleensä se musta näyttää parhaalta, kotona kaapista saa sitten etsiä mustasta kasasta sitä mustaa puseroa. No siihen asti, kunnes keksivät tummemman värin, ostan mustaa.
Näihin mietteisiin tällä kertaa, öitä!
4/03/2013
Tuntosarvet pystyssä
Huoh... taas sitä ollaan tässä tilanteessa. Se alkoi edellispäivänä, olin vähän alavireinen (syntymäpäivä saa mut aina jossain vaiheessa alakuloiseksi, en tiedä miksi, en tunnista ikäkriisiä;)) No se veti mielialan alas ja olin herkällä päällä, kaikilla aisteilla ja mausteilla. Huokailut, tiuskimiset, väsymys yms. on kaikki kohdistettu minuun, niin ajattelen. Tätä olen koko nuoruuteni ja aikuisikäni saanut todeta itsessäni, halua piiloutua silloin. Oon saanut rautalangasta itselleni vääntää, ettei se ole aina, läheskään, yleensä harvoin, omaa syytäni, se toisen väsymys tai paha olo. Itsehän varmasti tiuskin ja olen väsynyt, eikä se silloin tunnu tältä, vaan ihan normaalilta ja aina se ohi menee:)
Yliherkkä persoonallisuus, niin olen saanut kuulla. Hyvässä ja pahassa. Niitä hyviä puolia on... hmm, juuri nyt ei tule yhtään mieleen...No tietysti se, että tuntee täydellä voimalla ja huomioi muut, se on myös se huono puoli. Se kun tulee huoneeseen, aistii muiden mielentilat ja sitten ollaan heti "hälytystilassa"... On rasittavaa tunnustella aina missä mennään. Kun ei edes tarvisi! So what, joku on väsynyt/surullinen/kiukkuinen, en ole syypää siihen (yleensä). Kaikki nuo normaaleja tunnetiloja, joita ihminen SAA tuntea, ja jotka myös nopeasti menevät ohi.
Luin jostain (harmi en muista kirjan nimeä), että ihminen ajattelee n. 60 000 ajatusta päivässä. Ja varmasti tuntee tuhansia eri tunteita, no, siitä voikin jo päätellä ettei kaikkia niitä pidä ajatella tosina. Ajatukset tulee ja ne menee. Tärkeää olisi, että tunnistaa ajatuksen ja antaa sitten sen mennä. Ihminen ei ole yhtä kuin hänen ajatuksensa, ihminen vain ajattelee niitä ja jokainen ajatus on pienempi kuin mitä itse on. Ihminen on muutoksessa koko ajan, ja musta se antaa toivoa. Kuulostaa niin helpolta, mutta eihän se ole. Mutta mua ainakin yleensä lohduttaa lukea faktaa, se auttaa kun edes järjellä ymmärtää jonkun asian tai ajatuksen järjettömyyden, vaikka se sitten kauemmin kestääkin oman pään hyväksyä asia, jopa vaikka hyvänkin asian. Yleensähän asiat ei ole niin huonosti kuin sitä synkkinä hetkinä ajattelee. Se on hyvä muistaa!
Tunneälyä ei kuitenkaan liikaa taida maailmassa olla. Enkä nyt meinaa, että mulla on juuri sopivassa suhteessa sitä, mutta kaipa "herkkänä" ihmisenä mulla sitä kuitenkin on. Tunneälyä tarvitaan joka päivä, työssä, kotona, joka paikassa. Sehän myös helpottaa toisten kanssa olemista ja kanssakäymistä yleensä. Välillä se rasittaakin ja voi viedä voimia ihan kohtuuttomasti, jos rupeaa yliherkkänä analysoimaan kaikkea sanomaansa tai jonkun muun sanomaa. Nuorempana voin kauankin märehtiä omia sanomisiani tai toisen, mitä se tarkoitti sillä jne. Voi mitä ajan, energian ja nuoruuden tuhlausta, never again! Siitä olen päässyt onneksi eroon, nyt vain kamppailen näiden tuntosarvieni kanssa, mutta kun on tässä jossain välissä myös oppinut puhumaankin enemmän ajatuksista ja tunteista, niin sitten tilanteet ei kestä kauaa ja niistä päästään yli.
Tässäkin prosessissa olen jo pitkälle päässyt, sekin on todiste, että kun edes järjellä saa ajateltua asian, niin se rauhoittaa ja asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Mutta eihän sitä koskaan valmis pakkaus ole, joten vielä välillä saan muistuttaa itseäni sitä rautalangasta väännettyä totuutta:)
Leppoisia ja rentoja kevätpäiviä toivottelen,
xx
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)